Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

tiistai 6. elokuuta 2019

Aina ei vaan nappaa

Toisinaan voi joku pieni melko mitätönkin asia saada ärsytyskynnyksen nousemaan ja kyseinen asia saattaa jäädä vaivaamaan toviksi, kunnes asiaa on tarpeeksi pohtinut ja "märehtinyt" ja siitä ikäänkuin pääsee yli, mutta tällaisiin tapauksiinhan kyllä pätee vähän myös se vanha tuttu lumipalloefekti, joku juttu tapahtuu,  mikä sitten alkaa ihan vietävästi harmittamaan ja sitten tulee joku tilanne, joka saattaa myös hieman harmittaa ja kohta sekin  on jo todella ärsyttävä ja kun joku vielä sattuu väärässä kohtaa avaamaan suunsa tai jättää maitopurkin rutistamatta roskiin tai maito loppuu juuri kun olit ajatellut juovasi kupillisen kahvia harmitukseesi, niin ai että kun huomaa jo olevansa melkein raivon partaalla, eikö vaan? Vaikka sitä aikuisena on oppinutkin sietämään sitä, että aina ei kaikki suju kuin Strömsöössä, niin toisinaan ärsytyskynnnys on kyllä melkoisen matalalla. Vaikka tämän päiväinen postaus onkin aiheeltaan suuttumusta, ärsytystä ja turhautumista uhkuva, niin minulla itselläni on ollut ihan hyvä päivä, jos joku teistä pohtii, että mitäköhän tänään on tapahtunut, kun on noin synkkä postausaihe;)


Aina ärsytyksen aiheuttaja ei välttämättä ole edes mikään suoranaisesti itseensä kohdistuva tai itselle tapahtunut juttu ollenkaan, vaan vaikkapa ihan johonkin muuhun asiaan liittyvä. Mietitään nyt vaikka säätiloja, kyllähän se pistää ottamaan päähän, kun on suunnitellut jotain kivaa ulkoaktiviteettia ja juuri sinä päivänä vettä tuleekin taivaan täydeltä ihan koko päivän, tai juuri kun olit lähtemässä  vaikkpa bussipysäkille ja olit jo myöhässä muutenkin aikataulustasi, huomaatkin, että kiirehtiessäsi juoksujalkaa pysäkille, bussi huristelee juuri pysäkin ohi ja seuraavaa bussia saat odotella tovin jos toisenkin. Ja mikä siinä mahtaakin olla, että juuri sellaiset pienet asiat saavat usein sen kupin nurin ja kiire, tuo ällöttävä mörkö, joka silloin tällöin tuppaa sekoittamaan päiväjärjestystämme sangen tehokkaasti.


Joskus heti aamusta vaan kertakaikkiaan ottaa päähän, kello soi ja ensimmäinen ajatus on, että voi kun olisi viikonloppu, mä en jaksa nousta ja taas tätä; töihin ja kotiin ja sama taas seuraavana ja sitä seuraavana päivänä, ei nappaa, ei sitten yhtään...Useinhan ärsytyksen takana on oma asenne, väsymys, liian monta tekemätöntä asiaa, jotka tietää sellaisiksi jotka olisi pitänyt saattaa jo loppuun, pettymys jonkun toisen toimintaan tai ihan omaan saamattomuuteen.Toisia on helppo myös sortua arvostelemaan; Tyylin sä oot aina tommonen ja sä et koskaan, tai taas sä teit noin, eikös vaan?...kyllä meistä useimmat välillä osaa itsekin olla aika rasittavia ja pahantuulisena kukaan ei tietenkään ole parhaimmillaan ja usein niille kaikista rakkaimmille ja läheisimmille näyttää sen koko tunneskaalansa, niin hyvässä kuin valitettavasti sitten siinä pahassakin.


Aina ei vaan nappaa, on alakuloinen ja surkea olo, ei saa mitään aikaiseksi ja sekin tietysti harmittaa, ei tee mieli ryhtyä yhtään niin mihinkään, lähinnää vaan murjottaa yrmynä, eikä halua olla edes sosiaalinen tai edes nähdä ketään, käpertyy mieluummin itsesääliin, kunnes olotila on ohi. Usein erimielisyydet ja riidat alkavat ihan mitättömästä ja muut analysoivat toimintaasai ja koet ehkä tulleesi väärin ymmärretyksi tai kohdelluksi, tai et saa ääntäsi mielestäsi asiassa lainkaan kuuluviin, sinut ohitetaan, nonsoleerataan tylysti tai mielestäsi sinua ei ymmärretä ollenkaan.


Kun on rauhoittunut ja vetänyt vähän happea ja antanut tilaa positiivisemmille ajatuksille ja osaa taas katsoa asioita toiselta ja toistenkin kannalta, huomaa toisinaan käyttäytyneensä aika lapsellisesti ja taantuneensa jollekin kummalliselle tasolle, mutta niin se vaan taitaa olla, että näitäkin hetkiä ja päiviä tarvitaan, jotta sitten taas ymmärtää itseään ja muitakin vähän paremmin. Hassua sinänsä mistä näitä postausaiheita toisinaan oikein ammentaa;)


Nämä kuvat äitilinnusta ja poikasesta nappasin ikkunan läpi, mutta tilanne oli jotenkin niin hellyttävä;)


Ruokaa!!!!


Äitilintu syötti poikastaan ahkerasti, vaikka poikaset osasivat jo itse lentääkin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos