Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

perjantai 3. toukokuuta 2019

No onkos tulossa...?

Tänä aamuna jossakin päin Suomea herättiin varmaankin jonkinmoiseen yllätykseen, nimittäin lunta oli satanut yön aikana useampia senttejä maahan. Täällä pääkaupunkiseudulla oli paikoitellen maassa vähän lunta ja kasvien lehdillä, sekä kova tuuli ja melkoisen viileää, ei siis kovin keväinen aamu tänään.Vähän piti kurkata kukkapenkkiään, että miten juuri nyt kukkivien narsissien oli käynyt, mutta ei näemmä mitenkään, onneksi! Vielä en niitä kesäkukkia ole istuttanut, vaikka muutamia jo ostinkin...pitää vielä malttaa mielensä. Orvokit kyllä kestävät pikkupakkastakin, mutta amppeli oli yön sisällä siitä huolimatta ja pelakuut on vielä terassilla, mutta en ole niitäkään vielä ruukkuihin istuttanut, odottelen, että lämpiää. Kovin nämä kevätsäät on vaihtelevia; melko kesäisestä säästä lumisateeseen.




Tänään töihin kävellessäni mietin, että olisi se aika kauheaa, jos koulujen päättäjäispäivänä olisi tällainen sää, mitä tänä aamuna oli...moni on suunnitellut varmaan juhlivansa ainakin osittain ulkosalla koulunsa päättäviä ja yo-juhlia ja tottakai silloin toivoisi sään olevan kaunis ja lämmin, mutta aina pitäisi muistaa, että niin ei välttämättä ole, kun ulos juhliaan suunnittelee. Täällä tuulee edelleenkin ja mittari näyttää n.7 plus astetta, mutta tuo kylmä tuuli saa ilman kyllä tuntumaan sitäkin viileämmältä. Tälle viikonlopulle ei ole suunitelmissa yhtään mitään, voi siis ihan vapaasti improvisoida mitä mieleen juolahtaa;)



Juuri tällaisena viileänä kevätpäivänä on niiiin mukavaa suunnitella jo tulevaa kesää ja juuri niinhän minä olen tänään tehnyt, kesälomamatka on jo varattu ja juuri äsken luin kohteesta jonka olen varannut aivan ihanan matkakertomuksen, olen haaveillut jo pitkään joskus matkustavani kohteeseen jonne nyt matka on siis varattuna, olen tosi iloinen, että pääsen tänä kesänä toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni. Minä tutustun aina matkakohteeseeni etukäteen, luen muiden kokemuksia kohteesta, tutkin opaskirjoja ja suunnittelen mitä kohteessa haluan nähdä ja kokea.Maailma on täynnä hienoja kohteita ja tuppaa olemaan vähän niin, että kun on palannut matkalta on seuraava jo mielessä minne seuraavaksi halajaa.




Vaikka tulevana kesänä on ajatus viettää aikaa ihan omalla mökillä, niin silti teki mieli reissuunkin ja totuushan on kuitenkin usein se, että koko loman ajaksi ei välttämättä riitä sitä huippu ihanaa kesäsäätä, toki voi myös olla niin, että se kesän paras sää osuu juuri siihen ajankohtaan kun itse nauttii varmasta auringosta etelässä. Onko sinulla jo tehtynä lomasuunnitelmia? Miten sinun lomakohteesi valikoituvat? Entä onko sinulla joku kestosuosikki kohde, jonne palaat yhä uudestaan ja uudestaan?


Ei ole tulossa mikään takatalvi, vaan pikku notkahduksen jälkeen taas lämpenee, vaikka pessimisti ei pety, olen minä optimisti;)

Kivaa viikonloppua juuri sinulle;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos