Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

maanantai 18. helmikuuta 2019

Se suloisen keväinen viikonloppu

Jopas olikin keväistä...

Voi että...olipas viikonloppuna kaunista, meitä hellittiin oikein ihanan keväisellä säällä. Lauantai menee usein ihan niissä arkisissa askareissa, ainakin osittain...tulee käytyä kauppareissut, tehtyä viikonlopun ruuat ja on pyykkejä ja muita siivouspuuhia, jos niin valitsee, sillä ei ole mikään pakko kasata rästihommia juuri viikonloppuihin, ja itse yritän välttää sitä ja syystä että; haluan nauttia ulkoilusta jos siihen sään puolesta vaan on edes jonkinmoiset mahdollisuudet. Lauantaina tein kuitenkin ihan kelpo lenkin, ihan lähialueella, kuvattavaa ei välttämättä ihan valtavasti ollut, mutta suorastaan keväinen sää kruunasi muuten ulkoilun.Hanget ovat paikoitellen vielä melkoisen paksut, mutta toisaalla taas etelärinteillä maa on jo täysin sulanut lumesta. Aurinko helotti lähes pilvettömältä taivaalta ja hanget hohti, pienoinen tuulenvire ja liukkaus, joka tosin paikoitellen kyllä pisti harmittamaan, tarkkana sai jälleen olla, että pysyi pystyssä. Miten sinun viikonloppusi on sujui?



En tiedä teistä muista, että miten tarkkaan tutkitte bloginne tietoja, mutta itseäni kiinnostaa mistä päin lukijani ovat ja tietysti luen ilolla kaikki kommentit. Uskon, että itselleni on karttunut tässä muutamassa vuodessa aika vakio porukka joka blogiani seuraa tai ainakin silloin tällöin sitä käy lukaisemassa tai kuviani vilkaisemassa. Mielenkiintoista on se miten monista eri maista blogiani on käyty katsomassa. Olisi tietysti kiva jos useampi jättäisi myös  kommentin, mutta moni bloggaajA/lukija lukee/seuraa useita blogeja, eikä aika yksinkertaisesti riitä kaikkien kommentointiin. Itse yritän vastata  kommentteihin, mutta aina  sitä valitettavasti ei tule tehtyä, mutta luen aina saamani kommentit. Miten asia on sinun kohdallasi, jos itse bloggaat...saatko paljon kommentteja, miten tarkasti seuraat lukijoita, millaiset postaukset ovat eniten vs.vähiten kommentoituja? Ilo on myös se, että aina silloin tällöin blogissa vierailee joku satunnainekin kävijä, ja jättää sen kommentin.


Minä olin aluksi menossa nauttimaan eilisestä huikean suloisesta sunnuntain säästä ystävättäreni kanssa, mutta tapaaminen muuttuikin lounaskutsuksi, jonka toki otin ilolla vastaan.Kamerakin oli mukaani ja toivoin ottavani kuvia, mutta tuli otettua vain pari;)koska kävimme lopulta vain pikku kävelyllä räpsiväni paljon kauniin alkukevään kuvia, jotka sitten päätyvät tuleviin postauksiinkin. Erityisen mukavaa, että tämä sää sattui nyt viikonlopulle, niin siitä saa nautittuakin, arkisin parhaimmat valoisat hetket kun kuitenkin tulee vietettyä toimistossaa työpöydän äärellä ja vain satunnaisesti ikkunasta ihastellen ulkona vallitsevasta kauniista ilmasta.Tosin nyt alkaa olla jo valoisaa sen verran pidempään, että työpäivän jälkeenkin valoa riittää, että voisikin alkaa tekemään iltakävelyjä ja siinä samalla ulkoiluttaa kameraansakin, kun sitä koiraa ei ole;)



Tänään sää kyllä oli aika harmaa, mutta ei onneksi kylmä...ei tuntunut ihan samalta kuin viikonloppuna, no ihan arvattavissahan se oli, ettei tässä nyt ihan keväässä vielä olla, vaikka viikonloppu tuntuikin jo ihan maaliskuun loppupuolelta.


Mukavaa viikon jatkoa teille kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos