Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Kevätväsymystä ilmassa, missä luuraa aurinko?

Tästä viikonlopusta ei nyt sitten tullutkaan kovin keväistä, eikä kyllä kovin aurinkoistakaan, eilen pilviverho alkoi repeillä vasta iltapäivällä, muuten olikin tasaisen harmaata, eikä tehnyt tämä sunnuntaikaan poikkeusta, sama harmaan ankea säätyyppi pysyi tänäänkin. Olin päättänyt kuitenkin ulkoilla säästä huolimatta, ja niin sitten myös tein. Sain melkein jo eilen aloittamani postauksen valmiiksi ja kuvat lisättyä, kun yks kaks koko teksti hävisi jonnekin bittiavaruuteen...? En tiedä mitä tapahtui?  Joten eihän siinä sitten muukaan auttanut, kuin aloittaa homma ihan alusta uudelleen. Viime viikon olin jotenkin "nuupahtanut", väsytti, enkä saanut oikein mistään otetta, illat töiden jälkeen meni nuokkuessa ja telkkaa tuijotellen, epäilin jo, että onko kevätväsymys ottanut minusta niskalenkin, vaikka sellainen onkin minusta yhtä kaukana kuin itä lännestä, veto oli vaan jotenkin veks. Ensi viikosta tulee erilainen, kun niin vain päättää ja eikös  taas ole lupailtu myös niitä keväisen aurinkoisiakin päiviä?


Hetken aurinko ehti tänään pilvien lomasta pilkistää aamulla



Usein ajatellaan, että kuvaamiseen paras sää on aurinkoinen, no toki valon määrä on kuvauksen kannalta oleellista, mutta tällaisena päivänä kuin mitä tänäänkin oli,  voi silti saada ihan mielenkiintoisia kuvia säätilasta huolimatta. Yksi asia mietityttää ja ihmetyttää joka kevät ja se on se, että miksi ihmeessä joillakin ihmisillä on hinku jäälle? Olen itsekin viime talvena liikkunut meren jäällä näihin aikoihin, mutta sitä oli edeltänyt pitkä kylmä jakso ja jäällä oli liikkujia paljon ja hydrokoptereita ja autojakin siellä liikkui ja mittausten ja jäähavaintojen mukaan jää oli edelleenkin paksua ja vahvaa, joten siellä liikkuminen oli täysin turvallista.


Harmaanakin päivänä voi saada ihan mielenkiintoisia kuvia




Tänään näin retkiluistelijaporukan merellä, näyttivät etenevän rantoja myöden, mutta välillä myös etäämmällä ja itse katselin virtapaikoissa täysin jäätöntä merta, en missään tapauksessa itse olisi mennyt enää jäälle. Kun lämpötilat sahaavat reilusti plusasteilla ja välillä pakkasta, ei jääpeitteen paksuus ole ainoa kriteeri millä jään kestoa voi enää kevättalvella arvioida, on erilaisia jäätyyppejä ja paksukin jää voi olla erittäin heikkoa ja haurasta, se kaikkien kannattaa pitää mielessä jos jäille halajaa!!! Tuo porukka näytti kyllä selkeästi joltakin ryhmältä, joten reitti jota he jäällä käyttivät oli varmasti tutkittu ja turvalliseksi todettu, mutta kyllä silti ihmettelin. Muuten ei ulkoilijoita juuri ollut liikkeellä, sää vaikutti selvästi siihen miten ihmiset olivat päättäneet sunnuntaitaan viettää. Harmaan ankea ja kostean hyinen keli ei innostanut monia, vain kaikkein innokkaimmat lenkkeilijät ja ulkoilijat näyttivät olevan liikkeellä.


Siellä ne viilettivät isolla joukolla retkiluistelijat??

Olen miettinyt, että mikä olisi kohde minne haluaisin matkustaa kesälomalla, jos jonnekin lähtisin ja nyt luulen sen keksineeni. Kohde joka tällä hetkellä tuntuu kiinnostavalta on nyt sitten harkinnassa ja yritän ahmia siitä tietoja, joiden perusteella sitten teen lopullisen päätökseni. Minusta reissuun lähtöön liittyy aina kivaa kutkuttavaa odotusta ja kohdetietojen hankintaa etukäteen, on kiva tutkia mitä kohteessa on tarjolla ja mitä muut siellä käyneet ovat paikasta pitäneet. Oletko sinä jo miettinyt tulevan kesän lomasuunnitelmiasi? Voi olla, että moni on päättänyt viettää ensi kesän lomansa ihan kotimaassa, ihan siitä syystä että viime kesä oli niin hieno, mutta koskaan ei voi tietää millaisen kesän saamme tänä kesänä, toivottavasti viime kesän vertaisen!




Nyt kun kello on jo puoli viisi, niin taivas on auennut ja sää selkiintynyt, olisi ollut ihan kiva jos aamupäivälläkin olisi sää ollut tuollainen, no... aina ei voi voittaa;)



Mukavaa viikon alkua!!

1 kommentti:

  1. Olin tyttären koiran hoitajana viikonlopun, joten ei niin kovasti harmittanut harmaa sää. Koira on kotiutunut, joten nyt sitten please, sitä aurinkoa! Mun 600 mm:n putki ei ole niin valovoimainen. Jos aikoo saada erittäin teräviä kuvia, niin auringon valoa on oltava. Väsynyt olen ollut myös, nyt viimein alkaa tuntua, että voimaa alkaa olla kropassa. Oli jotenkin viikolla niin tyhjä olo. Pelkäsin suuresti myös saavani flunssan tms. Työpaikalla kun tauti jylläsi todella kovasti. Voi se vieläkin iskeä!!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos