Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Uudet tuulet


No niin sitä on tänään sitten aloitettu uudessa työpaikassa, perehdytys on alkanut ja uutta asiaa tulee runsaasti, uusia kasvoja ja työtapoja, niin ja tietysti uusi työpiste ja jatkossa varmasti myös eri ohjelmia joita työssään saa käyttää, jännittävää ja kivaa. En tiedä liekö johtunut jonkinlaisesta alitajunnan tiedostamisesta, että tänään koittaa työaamu, vaiko yöllisestä myrskystä, mutta nukuin aika huonosti ja heräsinkin aikaisin, vaikka työpäiväni alkoikin vasta normaalia rytmiäni paljon myöhemmin, mutta ajon jatkossa olla kyllä early bird, kuten tapoihini kuuluu, pääsee sitten töistä poiskin ajoissa;)


Ihmiset ottivat minut oikein kivasti vastaan ja toivottelivat tervetulleeksi, yhdessä kävimme lounaalla ja minut kutsuttiin heti mukaan, sekin tuntui mukavalta, että pääsee heti porukkaan ja mukavasti minulle opetettiin asioita, paikkoja ja käytäntöjä, tätä onkin tiedossa varmasti tovi jos toinenkin lähipäivinä. Esimiehet olivat jo hahmotelleet työnkuvaani ja se tuntuu mielekkäältä ja kiinnostavalta. Uudet tuulet piristävät kummasti ja hyötyliikuntaakin tulee työmatkoilla, kun molemmissa päissä työmatkaani on jonkin verran käveltävää pysäkeille ja kevään koittaessa tulee varmasti kivoilla ilmoilla silloin tällöin käveltyä ja/tai pyöräiltyä.


Työpaikan vaihdos voi olla toisinaan oikein hyvä juttu, tapahtuipa se sitten mistä syystä tahansa ja vaikka vanhaa työyhteisöä kaipaa ja tuttua ja turvallista, niin uuden myötä saa paljon uutta virtaa ja innostuu uuden oppimisesta ja uusista ihmisitäkin, ja eihän ne ihmissuhteet vanhasta paikastakaan välttämättä mihinkään katoa, yhteyttä voi aina pitää. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Pysähdyin ihan miettimään eilen, että olin kotona syyskuun lopusta saakka, kunnes tänään aloitin uudessa paikassa! Aika kului ihan käsittämättömän nopeasti, mutta olin itse ajatellutkin, että ollaan varmasti joulun tai uuden vuoden puolella kun uusi työ löytyy ja juuri niin kohdallani kävi.


Työpaikan vaihdoksen myötä, on oivallinen hetki myös vähän puntaroida mitä oikestaan työltään haluaa ja millaisen työn itselleen haluaa. Itse mietin melko paljonkin näitä asioita hakiessani paikkoja ja hyvä, että se itsetutkiskelu tuli tehtyä, sillä se selvitti monia ajatuksia työstä ja siellä käymisestä ja mitä toivoisi/haluaisi uudelta työltään, vaikka olin ihan tyytyväinen ja viihdyin oikein hyvin edellisessä työssänikin. Vuoden alku on oivallinen aika aloittaa uusia juttuja, liittyvätpä ne sitten mihin elämän osa-alueeseen tahansa. Kaiken kaikkiaan kiva päivä tänään ja innolla odotan jo huomistakin;) ainoa asia joka vähän harmittaa on edelleenkin tukkoinen ja flunssainen olotila, sitkeä pöpö, jonka joulun ja uudenvuoden välipäivinä sain! No eiköhän tämä tästä vähitellen ohi mene.


 
Annetaan uusien tuulien puhaltaa, kun niiden aika on!!
Hyvää viikon alkua!!

4 kommenttia:

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos