Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

lauantai 26. tammikuuta 2019

Se ihan tavallinen talvinen lauantai



Tavallinen lauantai

Onpas kivan valoisaa vielä ulkona, vaikka kello on jo yli neljä iltapäivällä!!Tänään täällä on ollut hyvinkin tavallinen talvinen lauantai, nimittäin koko päivän on sadellut lunta ja sitä onkin kertynyt jo melkoisesti. Eilen viikonlopun aloitukseksi kävin ystävättäreni kanssa katsomassa Bohemian Rhapsodyn ja se oli kyllä ihan elämys, tykkäsin elokuvasta ja musiikista. Tänään aloitin lauantaini ihan  arkisesti kotihommilla; ensimmäiseksi  pesin pari koneellista pyykkiä ja kävin vähän ostoksilla, mennen tullen kävellen melkoisessa lumipyryssä, eikä jalkakäytäviä oltu vielä kovasti aurailtu, siitä tuli mukavat 6 kilometriä kävelyä, hyvää hyötyliikuntaa. Siiten aloin tehdä ruokaa, oli jo viikolla päättänyt tehdä porkkanapihvejä ja niitä myös tein. ja lopulta päätin vielä kävellä toiselle kaupalle täydentämään vähän ruokavarastoja, niin pääsee sitten viikolla helpommalla, kun ei tarvi juuri kauppareissuja miettiä työpäivän päälle. Tämän päivän kävelyt 9.09 km:ä ja 13 447 askelta, sanoisin että ihan mukavasti;)

 
Lunta on paljon ja tänään aurinkokin yritti vähän pilkistellä
 

Olen pyöritellyt jo viime kesänä mielessäni monenlaisia retki ideoita, joita olisi mukava toteuttaa. Koska olen luonnossa liikkuja ja tykkään siitä kovasti, niin miksen yhtä hyvin voisi myös retkeillä. To do listalla on ollut jo parina kesänä melonta ja takaraivossa kutkuttaa ajatus retkeilystä ja ulkosalla yöpymisestäkin. Ensi kesänä mökkeilyn lisäksi aion toteuttaa jonkun retkeilyn, vielä en osaa sanoa minne ja millaisen, mutta onhan tässä hyvää aikaa suunnitella ja haaveilla, ennen kesää vielä. Näen jo sieluni silmin itseni saaressa, luonnonpuistossa, metsässä tai jossakin luonnon keskellä, termospullosta kuumaa kahvia kannon nokassa istuskellen ja luontoa ihastellen nauttimassa. Ensimmäinen hankinta retkeilyä varten on tänään tehty, nimittäin teräksinen termospullo, jokaisen retkeilijän must have juttu, sillä ilman kahviahan ei voi kerta kaikkiaan olla/lähteä retkelle.

 
Vesi virtaa pakkasesta huolimatta
 
 
Tutkin myös kiikareita tämän päiväisellä kauppareissullani, mutta en sellaisia hankkinut...vielä, minulla on vanhat kiikarit, jotka olen joskus saanut lahjaksi, mutta ne on  mökillä, eivätkä mitkään huiput, joten jos lintuja mielisin keväällä enemmänkin alkaa tarkkailemaan, niin olisi kiva saada vähän laadukkaammat. Rajalan sivuilla sattui osumaan juuri tänään silmiini hyvä artikkeli kiikareiden ostoa suunnitteleville. Alkaa itsestänikin jo  tuntua näin tammikuun lopulla, että keväälle ja kesällehän on suunnitelmia jo vaikka kuinka ja tiedättekös, se tuntuu oikein kivalta!! Pakkanen on taas myöskin alkanut nousemaan ja huomenna ja ensi viikolla onkin sitten lupailtu kireitä lukemia, joten voi kun huomenna vielä olisi sopivat lukemat ulkoiluun ja kuvailuun.


Tavallinen on ihan OK, usein haetaan ja halutaan jotakin tavallisuudesta poikkeavaa ja sehän on toisinaan ihan paikallaankin, mutta kuten sanottua, kyllä arki pitäisi olla mukavaa ja tuntua kivalta.
Eilen, alkavan viikonlopun piristykseksi ostin kotiin monenkirjavan tulppaanikimpun, joka piristää keittiön pöydällä, pieni asia,  joka tuottaa kovasti iloa. Viikonloppuihin voi ja saa  panostaa jotakin pientä kivaa, hyvää ruokaa, vähän herkkuja, jotakin kivaa tekemistä, ystäviä, mitä ikinä se meistä kullekin sitten on.



Tulppaanisesonki on alkanut!!
 
 
Mukavaa viikonlopun jatkoa!

1 kommentti:

  1. Olen usein ajatellut, että kyllä pitäisi kerran elämässään yöpyä luonnossa! Ei oo vaan uskallusta tähän mennessä tullut! En kyllä yksin siihen pysty, mutta miehen kanssa ollaan siitä joskus puhuttu. Mun tuurilla makuupussiin tunkee myös joku metsähiiri! :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos