Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Toisen adventitn ajatuksia

 
Tosiasia on, että joulu lähestyy ja ainakin meillä täällä pääkaupunkiseudulla sää oli eilen tosi surkea ja ankea ja on edelleenkin harmaa, ei kovin joulumieltä nostattava, mutta silloin juuri on jouluspiritti löydettävä jostakin ihan muualta kuin ulkona vallitsevasta säätilasta. Itse kuvittelen olevani omien jouluvalmisteluideni kanssa ihan hyvässä vaiheessa ja toisaalta mietin kuitenkin, että voisinko tai pitäisikö tämä joutilas aika käyttää johonkin valmisteluihin?



Jokainen meistä valmistuu ja valmistelee oman näköisensä joulun ja satsaa aikaansa ja voimavarojaan juuri sen verran kuin itselle on sopivasti ja niin sen kuuluu ollakin. Joulun vietto sinänsä on monille hyvin tunnepitoinen ja siihen liittyy paljon erilaisia odotuksia, toiveita ja kieltämättä valmisteluihin menee aikaa. Monissa perheissä varmaan edelleenkin monet jouluvalmisteluista ovat perheen naispuolisten jäsenten päävastuulla, yhä enemmän nykypäivänä varmasti myös osa valmisteluista on taas vastavuoroisesti miesten vastuulla.Yhdessä hyvä tulee;)


Joulua vietetään monin eri tavoin, johon tietysti vaikuttaa perheen/suvun ikä ja koko. On koko suvun yhteisiä jouluja, kahden henkilön joulun viettoa, oman perheen kesken ja yksinäisten ihmisten jouluja ja yhteisöllisiä, ulkomaan jouluja ja paljon muitakin vaihtoehtoja varmasti myös. Itse olen viettänyt aina kaikki jouluni oman perheen kesken ja myös ulkomailla vietetty joulu on koettu. Aiemmin aina olin sitä mieltä, että jouluksi en lähtisi ulkomaille, tai en ainakaan aatoksi, ehkä jo Tapanina, mutta ajan saatossa mielipiteet ovat kyllä vaihtuneet, voisin hyvinkin viettää joulua lämpimässä ja se joulu jonka ulkomailla olin, oli ihan hyvä ja mukava joulu, vaikkakin erilainen.


Moni joka päättää viettää joulunsa ulkomailla, on ainakin osittain luultavasti tehnyt päätöksensä sillä perusteella, että pääsee joulusta ns.helpommalla tai sitten joku läheinen asuu ulkomailla ja haluaa viettää siitä syystä joulunsa poissa Suomesta, ymmärrettävää, niin varmasti itsekin tekisin jos tilanne olisi se. Monet jouluperinteeni ovat peruja tietysti omasta lapsuudenkodistani, jotka ovat sitten siirtyneet omaan joulunviettooni. Vietän perheineni itse hyvin perinteisen suomalaisen joulun, olemme aina tehneet niin. Itse en luultavasti pystyisi skippaamaan joulua kokonaan, niin etten viettäisi sitä millään lailla, niin tärkeä juhla se kuitenkin itselleni on, Joulut ovat vuosien varrella varmasti lasten aikuistuttua toki jonkin verran muuttuneet, mutta käytännössä melko vähän.


Oma jouluvieraamme saapuu jo noin viikkoa ennen aattoa meille ja puuhastelemme loput jouluvalmistelut sitten varmaan osittain ainakin yhdessä, mikä on varasti molemmista osapuolista mukavaa. Äitini on ollut kova laittamaan aina joulua, eikä se omena ole kauas puusta kyllä tässä suhteessa pudonnut, samalla kaavalla sitä taidetaan täällä tyttärenkin huushollissa mennä;) Enää äiti ei itse joulua laita, mutta minä olen jo joitakin vuosia sitten sen hänelle tehnyt, koristellut hänen kotinsa jouluiseksi ja muuten äiti on viettänyt jouluaan kanssamme. Äiti valmisti joulun aina aiemmin meille ja nyt on sitten meidän vuoromme, niin se menee ja teen sen tosi mielelläni, on kiva kun joulun vietossa on eri ikäpolvia mukana. Miten sinä ja perheesi/läheisesi vietätte joulua?

Oikein mukavaa toista adventtia!!

 

2 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat♥ On kyllä ikävä kun välillä lunta tulee ja sitten taas kohta se sulaa pois..voi kumpa tulisi ihan pysyvästi! Onpa ihana että saatte viettää tuollaista joulua♥ Minullekin joulu on aina ollut sellainen juhla että sitä on mukava laittaa ja en usko että koskaan menetän joulu"hössötys" intoani:) Mukavaa toista adventtia ja leppoisaa sunnuntai-iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde!Kyllä se niin on, että niille jotka joulusta pitävät se on kivaa puuhastelua, odotusta, valmistelemista ja nautintoa;)

      Poista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos