Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

torstai 8. marraskuuta 2018

Marraskuun mietteitä

Eilen sähköpostiin kilahti mainos edullisista lennoista, joita sitten tänä aamuna tarjousten astuttua voimaan päätin vähän selailla...kuten kaikki ovat jo oppineet ei edulliset lennot sitten matkan kokonaiskustannuksia tutkiessa olekaan loppujen lopuksi kovasti välttämättä laskeneet lomakustannuksia. Halpalentoyhtiöiden lennot eivät läheskään aina lennä sinne kohteen pääkentälle, joten joudut ottamaan taksin tai jonkun muun kuljetuksen päästäksesi perille, joidenkin kohteiden hotellihinnat varsinkin korkeasesonkien aikana ovat korkeita, ruumaan menevä matkalaukku ei liioin kuulu edullisten lippujen hintaan, vaan maksat siitä, kuten lennoilla aterioista myös erikseen.



Toki tarjouslentoja kannattaa metsästää ja usein voi tuurilla löytyä myös hyviä kokonaispaketteja hyvinkin sopuhintaan, joissa on sitten sekä lennot että majoitukset. Tämä talvikausi saa monet haaveilemaan siitä etelän lämmöstä ja voin kyllä myöntää, että itsekin olisi ihanaa jos olisi joku lomamatka tiedossa jota odottaa;) Tsekkailin vähän äkkilähtöjäkin, nyt kun voisi periaatteessa lähteä reissuun melkein milloin vain, mutta ei tässä nyt mitään ole varailtu siitäkään huolimatta.



Huomenna avataankin sitten jo pikkujoulukausi, nimittäin mulla on pikkujoulukemut...niin siis työnantajani järjestämät, mähän olen edelleenkin työsuhteessa, vaikka työvelvoitetta ei olekaan, kiva päästä tapaamaan työkavereita hyvän ruuan ja iloisen pikkujoulu tunnelman äärelle;) En olekaan useampaan vuoteen ollut pikkujouluissa, mutta nyt on kiva mennä.



Kävin eilen kirjastossa ja lainasin 4 kirjaa, valinnat kohdistuivat ihan mielenkiinnosta ja sattumalta silmiini osuviin teoksiin. Ensimmäinen kirja on Merja Mähkän: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois 543 päivän reppumatka, toinen teos: Rolf  Dopellin : Paremman elämän taito 52 reittiä onnellisuuteen, kolmas Tony Dunderfeltin: Mitä on rakkaus? Viimeisimpänä Pia Heikkilän: Koodinimi Kajaali. Vielä en ole tutustunut yhteenkään kirjaan muuta kuin selailemalla tai silmäillen vähähän. Tiedän jo nyt, että Reppumatkailijan  puolentoista vuoden kokemukset kiinnostavat, joten se luultavimmin tulee myös ensimmäiseksi luettua.Olen jopa itse moisesta haaveillut, en tosin mistään noin pitkästä, vaan muutaman viikon mittaisesta jonnekin päin Aasiaa.



Tämä viikko on kyllä ollut juuri niin ankean harmaa, kuin vaan marraskuussa voi olla, ikävän kosteaa ja hämärää päivästä toiseen, ja kuten olen jo aiemminkin todennut, että tähän aikaan vuodesta todellakin toivoisi olevansa aina hetken jossakin valohoidossa!

 
Mukavaa torstai iltaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos