Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

perjantai 30. marraskuuta 2018

Heipat marraskuulle

Viimeinen marraskuun päivä on sitten käsillä, ja huomenna pikkujoulu, muistan lapsuudestani kuinka me otimme mökillä pienen, pienen pöytäkuusen ja askartelimme siihen koristeet, pumpulia oksille lumeksi ja vanhoista kaapista löytyneistä pääsiäismunien kääreistä ja helmistä teimme kuuseen pallot! Itse otin jo viime viikonlopulla ikään kuin vähän varaslähdön pikkujouluun ja aloimme lämmittelemään ensimmäiset glögimukilliset, tänä vuonna Blossan alkoholiton glögi taitaa nousta ihan suosikiksi, sitä onkin jo lämmitelty useampi pullo;)


Tulevaan viikonloppuun mahtuu useampi kiva juttu, nimittäin huomenna on tiedossa vähän naisteniltaa ja konserttia ja sunnuntaina suunnistetaan kohti Loviisaa ihastelemaan ihania joulukoteja. Joulukalenteri on vielä hankkimatta ja tänään ajattelin sellaisen hommata, ettei jää viimetippaan;) ja huomenna sitten sytytellään adventtikynttilät ja voi olla, että tänään myös leivotaan tai ehkäpä jatkan eilen aloittamaani paketointiprojektiani, Millaisia pikkujoulusuunnitelmia sinulla on? Helsingissä avataan huomenna myös Tuomaan joulumarkkinat, missä olisi myös kiva piipahtaa joku päivä, ei kuitenkaan tänä viikonloppuna, kenties seuraavana kun meille tulee vieraita.


Tänään tai ensi viikolla pitäisi sitten taas kuulua lisää myös työnhaustani, ja voin sanoa, että myös jännittää, Olen kuitenkin ihan realisti ja ymmärrän että paikka on haluttu ja vain yksi sen voi saada ja ellen se ole minä,  se on joku muu, joka sopii siihen sitten paremmin, mutta katsotaan miten asian kanssa käy?


Kävin tänään jo heti aamusta käymään uudessa liikkeessä, joka on avattu lähistölle,  sieltä löytyi joulupaketteja ja lisäksi pyörähdin kirpparilla, sieltä löytyi myös jotakin, kuten hyvin usein löytyy...minä olen jouluihminen kuten moneen kertaan on tullutkin jo todettua täällä blogissakin ja tykkään kovasti joulukoristeista jotka tuppaavat olemaan vähän sellainen heikkouteni, tänä tulevana jouluna minua on ihastuttanut poro/kauris koristeet, olen ihastellut niitä useampaan otteeseen ja tänään se nyt löytyi, jee olen niin iloinen;) Lisäksi löytyi tuolta käymästäni myymälästä huippu söpöjä pieniä rasioita, joihin on kiva paketoida kiva pieni joulumuistaminen. Kirpparilta löytyi muutakin kivaa; vähän juhlavampí neulejakku, sekä uusi käsilaukku, kannatti siis taaskin poiketa siellä.
 
 
 
Tänään aion vielä kenties laittaa keittiön ikkunaan jouluverhot ja ikkunan väliin kynttelikön ja ulko-ovi saa huomisen 1.adventin kunniaksi valoin koristellun kranssin. Sitä joulukalenteria ei sitten aamuiselta kauppareissultani mukaani tarttunut, mutta ehtiihän sen hankkia huomennakin. Nyt kun moni on jo aloitellut joululeivonnaisten leipomisen, niin oletteko jo kokeilleet Meiran uutta agar agar hyytelöimisjauhetta? Itse en käytä liivatetta leivonnaisiin, mutta nyt  voi siis saada kauniin kiilteen kakkuihin ilman liivatetta tällä uudella Meiran tuotteella. Vielä en ole tuotetta testannut, onko joku teistä jo ehtinyt kokeilla sitä? Mielestäni tuotteen hinta, 60 g oli ainakin paikallisessa K-marketissa aika kova yli kuuden euron purkki, on aikamoisen kova kilohinta tuotteella?!


Oikein hyvää ja tunnelmallista huomista pikkujoulua!!








1 kommentti:

  1. Blossan glögi on minunkin suosikkini. Eilen oli työpaikan pikkujoulut. Muihin pikkujouluihin en taida tänä vuonna ehtiä. Onnea kovasti työhakuun ja kivaa viikonloppua. -Katja

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos