Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Askarteluja jouluun

Tänään odotettu askartelusessiomme toteutui ja minä olen siitä tosi innoissani, kävin jo aamutuimaan kaupassa ostamassa tarvikkeita vähän lisää. Kuten olen aiemmissa postauksissani jo kirjoitellutkin, niin tänään askarrellaan joulukortteja, askartelumassasta koristeita, ehkäpä joulukuuseen, tehdään kransseja varvuista ja männynkävyistä hyasintteja, ainakin tätä kaikkea olisi siis tarkoitus tänään tehdä. Jouluaskartelu ohjeita ja ideoita on tähän aikaan vuodesta tarjolla yllin kyllin, netissä, askartelukirjoissa ja joululehdissä ja vain oma mielikuvitus on rajana mitä kaikkea voikaan saada aikaan.



LUONNONMATERIAALIT:
sammaleet, jäkälät(muista pyytää maanomistajan  lupa, jos keräät näitä), oksat, risut, kävyt, varvut, kaislat, kaikki nämä pitää kerätä hyvissä ajoin ennen kuin aloitat askartelut, kävyt kestävät yllättävän pitkään avautua keräämisen jälkeen sisätiloissa lämpimässäkin ja maalien kuivuminen vie tietysti myös oman aikansa. Jos askartelee pienten lasten kanssa voi kotoa syntyvistä "roskista" saada hyvää materiaalia askarteluihin, maitotölkeistä, wc/talouspaperirullista, lisäämällä huopaa, pumpulia, helmiä, kiillettä, tarroja, naruja, käpyjä saa jo tehtyä kivoja juttuja pientenkin kanssa.

 
Erilaiset kävyt, marjat ja varvut sopivat hyvin askartelumateriaaleiksi


VALMIIT ASKARTELUMATERIAALIT:
Erilaiset kartongit, kuvioidut paperit, tarrat,valmiit korttipohjat, askartelu massat/savet, Valmiit kranssipohjat(joita voi aivan hyvin tehdä myös sanomalehdestä, tukevamassta paperista/kartongista, (tai kuten minä koivunoksista), tai vaikkapa pajunoksista, erilaiset sienet, marjat, puolukanvarvut, havut, Tämä lista on lähes loputon, kaikkea askarteluun liittyvää materiaalia on vaikka ja mitä, mutta älä unohda, että ihan kotoa ja luonnosta löytyy paljon askarteluihin sopivia materiaaleja, Oletteko kuulleet mm. kahvinsuodatinpusseista tehdyistä kransseista, ellette googlatkaapa ja saatatte löytää itsestänne sisäisen askartelijan;)


Moni luulee, että pitää olla jotenkin erityisen kätevä ja taitava, jotta voi askarrella, mutta itse olen sitä mieltä että tuo on kyllä vähän puppua, kannattaa ehdottomasti ryhtyä vaan ennakkoluulottomasti puuhaan ja yllättyä iloisesti mitä kaikkea sitä osaakaan! Ja hei itsetehdyistä lahjoista saaja ilostuu varmasti myös, vielä ehtii tehdä kivat lahjat.


Oli kyllä kiva päivä, tuli tehtyä joulukortteja, kransseja ja käpyhyasintteja, aikaa meni monta tuntia, mutta paljon saatiin aikaiseksikin, mieli on hyvä kaikilla osallistujilla;)

 
 
Teimme kransseja mustikan, puolukan ja kanervan varvuista, niistä tulee kivoja, eivätkä välttämättä mitään muita koristeita edes tarvitsekaan.


 
Itsetehtyjä joulukortteja on ilo lähettää ja saada!
 
 
Mitä ilmeisemmin tämän joulun suosikkiaskartelu käpyhyasintit, sopivat joulumuistamiseksi allertikoille, eivätkä lakastu, helppoja tehdä ja hauskan näköisiä, ruukut  ja somisteet voi valita omien mieltymystensä mukaan.




 
Kiva tapa viettää joulunalusaikaa; askarrella yhdessä itselle iloksi tai joululahjoiksi

2 kommenttia:

  1. Oi, miten ihania askarteluja <3 Yhdessä askartelu on kyllä tosi mukavaa <3 Kivaa keskiviiikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hilu, oli kyllä tosi mukava päivä askarrellen! Kivaa keskiviikkoa myös sinne.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos