Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

tiistai 2. lokakuuta 2018

Työvelvoitteettoman tiistai

Tänään oli valokuvaus päivä mielessäni, luonnossa liikkuminen ja kuvaaminen on ihan parasta monelta kantiltakin katsoen, ensinnäkin; Hyötyliikuntaa, ajatukset rauhoittuvat ja myös ihan uusille tulee tilaa, rentoutuu, visuaalinen mielihyvä ympärille aukeavista syksyisistä maisemista...listaa voisin vielä jatkaakin, mutta tässä itselleni tärkeimmät.Ajatuksissa oli mennä kuvailemaan syksyä läheiselle viljelypalsta alueelle, jossa olen käynyt viime syksynä, myös talvella ja tänä kesänäkin, paikka kun on kiva vuodenajasta riippumatta ja siellä saa visuaalisen ilotulituksen ihan ilmaiseksi;)

 
 
Ja sinnehän tieni tänään veikin...syksy on kyllä jo pitkällä, sillä viljelypalstat olivat ...no, paikoitellen vähän ankeitakin jo, osassa oli sato korjattu jo talteen, osassa oli vielä maassa ja osassa palstoja satoa jätetty korjaamatta, siellä täällä osa perennoista oli vielä kukassa ja herkimmät oli halla vienyt jo. Jokunen palstallaan oli syyshommissa, mutta hiljaiselta siellä kaiken kaikkiaan näytti, vaikka aurinkokin alkoi aamun harmauden jälkeen näyttäytyä.



Lähistön urheilukentän laidalla eläkeläisporukka oli pelaamassa Petanquetaja viettämässä lokakuista aamupäivää, muutamia koululaisia oli suunnistamassa, pyöräilijöitä, sekä lisäksemme muutamia kävelyllä. Hiljaiselta näytti myös kiipeilykeskuksella Mietin että millaistakohan olisi kivuta männynlatvuksiin ja katsella horisonttiin, en kuitenkaan saanut mitään tulenpalavaa hinkua kokeilla yläilmoissa puidenlatvoihin kiipeämiseen, vaikka voisikin olla ihan hauska kokemus.



Kävin hyvällä lounassalaatilla ja jälkiruokakahvit nautin mukavassa pikkukuppilassa, kaiken kaikkiaan palstalla käynti ja ulkona lounaalla ja kahvilla käynti piristivät kivasti tiistai päivääni.
Aamulla selasin uudet työpaikkailmoitukset ja luin erään bloggaajan vinkit työnhakuun, koska hänen blogikirjoituksensa nyt juuri sattui olemaan minulle hyvinkin ajankohtaisesta aiheesta, pohdin niitä lukiessani, että millaisena rekrytoijat mahtavat nähdä minun CV:ni ja saatekirjeeni, ovatko ne nykystandardien mukaiset, kohdistanko hakemukseni nyt varmasti oikeisiin paikkoihin ja osaanko kertoa riittävän kattavasti osaamisestani ja tuoda riittävän laajasti kokemukseni esiin?




 
Ja sitten uskokaa tai älkää...olen ostanut ensimmäiset joululahjat, kyllä vaan. Monihan tekee joululahjaostoksiaan vähän kerrallaan pitkin vuotta, alennusmyyntejä hyödyntäen ja nyt olen sitten kerrankin liittynyt tähän porukkaan.Tästä oivalluksesta on nyt kyllä hyvä mieli. Oletteko te viimehetken ostoksilla kävijöitä, vaiko juuri näitä vuoden mittaan lahjojen ostajia?



Tänään tuli myös kivasti kävelykilometrejä  12,25 ja ja askeliakin  18,109,  myhäilen tyytyväisenä ;)   


2 kommenttia:

  1. Upeat kuvat♥ Tsemppiä työn etsintään ja toivotaan niin kovasti että jokin kiva, juuri sinulle sopiva paikka löytyisi..Peukut on pystyssä:) Hienoa että ensimmäiset lahjat hommattu, minä joka vuosi päätän että tänä vuonna olen ajoissa ja joka vuosi huomaan sittenkin olevani ihan liian myöhässä:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos, sitä kyllä tarvitaan.Kivaa viikkoa myös sinne!!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos