Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

perjantai 12. lokakuuta 2018

Kuulumisia viikon varrelta

Terveisiä Tukholmasta! Tuli käytyä päivä Tukholmassa risteilyllä...nopea ja helppo reissu, hiljaista oli tiistai illan laivalla, paljon eläkeläisiä ja tietysti näin lokakuussa myös aika keinuva yö, keikutti aikas ikävästi jossakin kohtaa yöstä, että tuuli oli yltynyt ja rauhoittui sitten vasta kun ei enää oltu aavalla merellä, vaan alkoi olla saaristoa, joka suojasi tuulilta. Minusta helpoin tapa on ottaa laivalta jo bussikuljetus keskustaan ja takaisin, silloin voi kaikessa rauhassa käydä tekemässä ostokset ja ruokailla/kahvitella ja päivän päätteeksi hypätä taas bussiin, joka vie takaisin laivalle



Meillä ei ollut mitään varsinaisia suunnitelmia päivän viettoon, eikä liioin mitään varsinaisia ostoksiakaan etukäteen mietittynä, pohdimme Mall of Scandinaviassa käyntiä, mutta päädyimme sitten kuitenkin jäämään vain keskustaan. Laiva oli myös hieman myöhässä aikataulustaan Tukholmaan saavuttaessa, yöllisestä myrskystä johtuen. Päivä kului keskustassa pyöriessä, ei mitään sen kummallisempaa. Ihan hauska irtiottohan tuollainen pikkureissukin on. Usein Tukholmassa piipahtaessa mielessä kyllä on käynyt, että pitäisi joskus ottaa sellainen matka, että olisi vaikka pari päivää hotellissa ja tekisi vähän tarkemmat suunnitelmat missä tahtoisi käydä ja mitä nähdä. Kesä olisi sellaiseen reissuun varmasti paras aika, no ehkäpä sellaiselle matkalle sitten ensi kesänä?




Paluumatka sujui suotuisissa tuulissa, eikä paluuaamu olisi juuri kauniimpi voinut enää ollakaan, yöllisen sumun jälkeen oli ihan huikaisevan kaunis aurinkoinen syysaamu. Eilen olikin lämmin päivä, kuten oli keskiviikko Tukholmassakin, ihmiset istuivat terasseilla kahvilla ja lounailla. Täällä pääkaupunkiseudulla oli iltapäivästä eilen yks`kaks kova merisumun kaltainen ilmiö,  joka nousi ihan hetkessä. Suunnitelmissa olisi nyt tulevana viikonloppuna saada tehtyä myös se viime viikonlopulta peruuntunut mökkireissu ja mukavaa säätäkin on lupailtu, joten senkin puolesta pitäisi olla kiva tehdä vähän ulkohommiakin. Minulla alkaa olemaan nyt toinen työvelvoitteeton viikko jo mennyt ja tämä viikko onkin mennyt niin nopeasti, että ei ole sen pahemmin asiaa oikein edes ehtinyt miettimäänkään.


Ruskaa on tullut nyt tänä syksynä kyllä ihailtua, niin maalta kuin mereltäkin käsin, on niin kaunista...pakkasasöiden jälkeen on upea ruska vallannut luonnon.Tukholmassa tuli otettua ihan vain pari kuvaa, merimatkallakin vain muutamia, pitäisi nyt kyllä taltioida tätä ihanuutta, niin kauan kuin sitä riittää.


On tähän viikkoon toki mahtunut vähän muutakin...asioita jotka pistävät miettimään. Missä menee kulloinkin joidenkin asioiden raja, kuinka paljon on riittävästi? Vieraanvaraisuudella ja hienotunteisuudellakin on mielestäni jonkinlaiset rajat ja jos toinen ei huomaa, että nyt ollaan ne ylitetty, on silloin myös uskaltauduttava asiasta toiselle kertomaan, senkin uhalla että toinen tulee omasta mielestään loukatuksi, vaikka hänen itsensä olisi jo aikoja sitten kyllä pitänyt kyllä tajuta, että ns.Toisten vieraanvaraisuuden ja hienotunteisuudenkin kohdalla voidaan ajan kuluessa livetä jo ikään kuin toisten vieraanvaraisuuden hyväksikäytön puolelle. Olen mielelläni auttavainen ja vieraanvarainen, mutta jos huomaan, että minua melkeinpä käytetään "härskisti suorastaan"hyväksi, omaa etua tavoitellen, eikä edes hienotunteinen asiasta vihjailu auta, niin silloin minusta ei tarvitse kuin huomauttaa suoraan kaunistelematta asiasta, jotta asianosainen viimein tajuaa toimineensa väärin.

Aina asiat eivät muutenkaan suju ihan toivomallasi tavalla, tulee yllättäviä muutoksia tavanomaisuuteen ja tapahtuu sellaista johin ei itse edes voi varautua, vaikka toisaalta väistämättömän tavallaan tiedostaakin jossakin tulevaisuudessa. Joutuu tekemään päätöksiä vähän toisen puolesta ja hänen parhaakseen ja juuri siten kuin kyseisellä hetkellä parhaaksi näkee. Tilanne voi olla hetkellinen tai pysyvä tai jopa sellainen, josta ikään kuin hetkellisellä ratkaisulla selvitään, mutta vaatii myöhemmin pysyvämmän, mietityn ja harkitun päätöksen.




Rentouttavaa ja toivottavasti kaunista viikonloppua!!

2 kommenttia:

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos