Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Syyskuun alun tunnelmia

Tänään aamusta näytti kovin sumuiselta ympäristö, olisi oikeastaan ollut aika kivaa lähteä kuvailemaan sitä mystistä maisemaa, jonka sumu saa aikaan, mutta tänään en siihen kyennyt...vähän harmitti jälkeenpäin oma mukavuudenhaluni , eikä sitten vaan tullut lähdettyä.Voihan se olla, että eilisellä Helsingin päivän vietollakin oli tekemistä asian kanssa, kun en tapani mukaisesti lähtenyt kuvailemaan heti aamusta viikonloppuna, mene ja tiedä?


Päätimme jo eilen, että jos tänään on hyvä sää, niin grillaamme..voihan se olla että syksy kiristää otettaan ja ei kohta enää tee mieli grillailla terassilla...vaikka kesällä tuli grillailtua, en kuitenkaan ole yhtään kyllästynyt syömään grilliherkkuja, mikä kertoo vain siitä, että ei ole liikaa tullut grillailtua, että olisi täysin jo syyskuussa valmis luovuttamaan ja jättämään koko touhun ensi kesään;)aina kun on hyvä syy grillata, vai miten se menee??



tänään olisi ollut myös loistava ulkoilusää, mikä olisikaan mukavampaa, kuin se että t,ämä syyskuukin olisi vielä näin kivoja kelejä. Minä siivosin jo etupihalta kesäkukat ja ylikasvaneet, osittain jo kuivuneet tomaatit ja chilit pois ja otin sadon kypsymään sisälle loppuun, yhden tuuhean chilin jätin vielä kuitenkin kypsyttelemään satoaan.Terassin köynnökset ja pensaskrassit jaksavat vielä kukoistaa, joten ne saavat jatkaa oloaan vielä, muuten terassiakin voisi kohta jo vähän pistää syyskuntoon, mutta kivahan siellä vielä on aikaa vietellä jos kelit tosiaan säilyvät tällaisina.


Ostin pari pallokrysanteemia etupihaa koristamaan, vaikka joka syksy päätän, että seuraavana vuonna en niitä osta, kun usein kuivuvat tai märäntyvät ruukkuunsa, enkä tiedä miksi? Nyt ovat vielä ainakin ihan pirteän oloisia ja availevat kukkiaan. Vielä hankin Erikoita tai Kanervia ja kenties koristekaaleja tms. ne kun piristävät mukavasti pihaa kesäkukkien kuihduttua. Mitenkäs siellä on sunnuntaita vietelty?


Tuntuu jotenkin absurdilta, että tosiaankin ollaan jo syyskuun alussa, vaikka kesä oli ihana ja vähä- sateinen ja huippu lämmin, niin tämä syksy on ollut myös tähän asti kelien puolesta mukava.

Mukavaa alkavaa viikkoa!
 
 

1 kommentti:

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos