Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

torstai 6. syyskuuta 2018

Kuin sumussa kävelisi

Nyt alkaa jotenkin todentua se, että työpäivieni määrä vähenee päivä päivältä ja tuntuu kyllä kieltämättä oudolta, etten syyskuun lopun jälkeen enää mene töihin, en ainakaan sinne jonne olen viimeiset 12 vuotta mennyt.
Tuntuu vähän siltä, kuin odottaisi jotakin, mutta ei oikein osaa hahmottaa, että mitä oikeastaan. Tänään yksi kolleega jäi mammalomalle ja pidettiin kahvihetki hänelle, mietin siinä iloisessa tunnelmassa, että muutaman viikon päästä meistä muutama muu on viimeistä päivää töissä ja voi olla että joku kahvihetki vietetään silloinkin, se tosin varmaankin riippuu siitä, että kun tilanne on toisenlainen meiltä, niin varmasti kysytään kuitenkin asiasta, että olemmeko halukkaita siihen , että sellainen meille järjestettäisiin...


 
Minulle työn loppumisen lisäksi työyhteisöstä luopuminen on kova paikka, muutamien työkavereiden kanssa tiedän varmasti yhteydenpidon jatkuvan, mutta joidenkin kanssa päättyvän ja se on sääli ja kurja juttu. Juttelimme tänään siitä, että kun töiden loppumiseen on nyt kolmisen viikkoa ja asia alkaa pikkuhiljaa konkretisoitua itselleni ja selvästi myös muille töissä, alkaa mieleen tulla erilaisia aatoksia. työpaikan vaihdos on kaiken kaikkiaan aika iso juttu, kestää aina oman aikansa löytää uudessa paikassa oma paikkansa, tutustua uuteen työyhteisöön ja oppia ns.talon tavoille.Tietysti myös alkaa jännittää koko ajan enemmän myös se löytyykö uutta työpaikkaa ja kauanko siihen mahdollisesti menee aikaa , että niin onnekkaasti käy...sen aika näyttää.

 
Omeillä kaikilla lähtijöillä on erilainen työnkuva, joten emme kilpaile keskenämme ainakaan samoista paikoista, sillä se olisi epämielyttävää jos niin olisi, siinä väistämättä miettisi varmasti sitä, kenenlle paikkaa tarjottaisiin ja keille taas ei ja miksi. Pääkaupunkiseudulla lienee onnekasta sekin, että vapaita ihan varteenotettavia haettavia paikkojakin tuntuu olevan kuitenkin, eli on ihan käytännössäkin jotain mitä edes hakea. Tosin paikoista on kova kilpailu ja jollakin pitäisi hakijajoukosta pystyä erottautumaan ja tehdä hakemuksellaan kiinnostava vaikutus, jotta pääsisi edes haastatteluun.

 
Onhan tässä monella tavalla ihan uuden edessä kaikkine haasteinen, mutta toisaalta myös mahdollisuuksineen, joita ei kannata haaskata ja jättää käyttämättä.Yritän ajatella tätä myös mahdollisuutena ja ainakin aikana jolloin on hyvä käydä itsensä kanssa vähän vuoropuhelua, että mitä sitä ihan oikeasti tykkäisi tehdä.Tässä on kyllä monella tapaa jännän äärellä ja kuten sanottua, ikään kuin vähän sumussa kulkemisen fiilikset..minäkään kun en ole kuitenkaan enää mikään tyttönen, vaan ihan aikuinen nainen ja työelämässä ollut jo pitkän tovin, mutta vielä on myös paljon jäljellä, joten ei tässä ole tarkoitus oloneuvokseksikaan heittäytyä, ellei sitten pakon sanelemana.

 
 

2 kommenttia:

  1. Varmasti on outoa ja haikeaa:( On kyllä harmi että ihmiset joutuvat työpaikoistaan luopumaan jossa ovat viihtyneet jo vuosia! Peukut pystyyn että sinulle löytyisi töitä ja yhtä kiva paikka♥ Leppoisaa viikonloppua ja voimahaleja noihin viimeisiin viikkoihin♥

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos