Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Tunne itsesi

Oletko jokus miettinyt mitä tekisit kaikkein mieluiten, jos sinulla olisi mahdollisuus valita täysin vapaasti? Tai mikä sinua motivoi tai turhauttaa? Tai tunnistatko omat vahvuutesi ja heikkoutesi? Monet eivät ole miettineet näitä asioita kenties milloinkaan, vaikka kannattaisi...sillä kenelle tahansa  voi joskus tulla eteen tilanne, missä olisi hyväksi tietää näihin kysymyksiin myös vastaukset.





Kun arki rullaa tuttuja ja "turvallisia" uomiaan eteenpäin,  ei tuollaisia tarvitse miettiä, mutta entäs sitten jos asia syystä tai toisesta tuleekin ajankohtaiseksi?  Joskus pieni peiliin vilkaisu ei olisi pahitteeksi, itsetutkiskelu ja itsetuntemus auttaa tiukassa paikassa ymmärtämään omia reaktioita ja ajatuksia paremmin. Aikuisen ihmisen oletetaan osaavan vastata tuollaisiin kysymyksiin, mutta moniko meistä ihan lonkalta siihen pystyy??



Tuppaamme olemaan myös vähän turhankin kainoja, jos pitäisi ihan pyytämällä kehua itseään, kuten monille myös kehujen vastaanottaminen on vaivaannuttavaa. Oman itsensä "nostaminen" koetaan usein ylimieliseksi ja negatiiviseksi.  Kun taas omien huonojen,  tai ei niin imartelevien ominaisuuksien listaamista,  ei taas koeta ollenkaan niin hankalaksi.


Mistä sitten koostuu hyvä itsetunto ja itsetuntemus? Ihminen jolla on hyvä itsetunto, ei aristele tiukassakaan paikassa, vaan saa asiansa sanottua, on valmis perustelemaan ja selittämään omia mielipiteitään, eikä pelkää, vaikka joku olisikin eri mieltä hänen kanssaan. Voimakaan itsetunnon - ja tuntemuksen omaava henkilö on myös itsevarma.


Monet ovat edes joskus leikitelleet ajatuksella ; Mitä tekisin jos voittaisin lotossa tms.todella ison potin, siinä miettisi varmasti ne hulluimmat haaveensa ja asiat joista oikeasti pitää ja jotka tuottaisivat iloa ja mielihyvää ja toisaalta ei siinä tilanteessa tarvitsisikaan miettiä asioita, jotka turhauttavat tai joihin ei olisi motivaatiota.


Vahvuuksia aivan kuten heikkouksiakin,  löytyy taatusti meistä jokaisesta ja ne on ihan hyvä myös tiedostaa, ja niitä voi jalostaa ja työstää tarpeen mukaan. Tällaisissa mietteissä näin elokuisena keskiviikkona, mukavaa viikon jatkoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos