Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

maanantai 6. elokuuta 2018

Sananen valokuvaamisesta ja vähän helpotusta helteeseen

Mukavaa maanatai-iltaa,  taas meni viikonloppu jotenkin niin, ettei oikein edes huomannut, kuin eilen illalla, että ohi meni:) Mitään ihmeempiä ei tullut edes puuhasteltua. Loppiviikko oli jo liiankin kuumaa minulle, oli kerrassaan tukahduttavaa;  torstaina ja perjantaina ja otin kyllä pari pikku kuuroa lauantaina ja eilen, ihan ilolla vastaan, sai edes vähän raitistusta, luonnolle ei tosin siitä määrästä juuri hyötyä ollut!




Lupailivat tähän alkuviikkoon muutaman vähän epävakaisemman päivän ja sitten taas lämpötilat  saattavatkin kohota lähelle hellelukemia! Minä olen menossa ensi viikonloppuna tämän kesän ihka ensimmäisille festareille ja luultavimmin ei tälle kesälle muita tule,  joten toivoisin, että lauantaina, ei vettä sitten kuitenkaan kovasti tulisi! Lomilta palailevat ovat pääsääntöisesti ihastuksissaan tästä uskomattoman hienosta kesästä, mutta moni myös sanoo, että on ollut niin pitkään jo niin kuumaa, ettei pieni lämpötilojen notkahdus haittaisi:)




Meistä useimmat ovat taltioineet kesämuistoja kännykällä tai järkkärillä ja nyt olisikin loistava hetki tehdä se iso työ, eli jos aikoo teetättää parhaista otoksistaan kuvia, kuvakirjoja, tauluja tms.kannattaa nyt ryhtyä puuhaan, koska monilla kuvantekijöillä on juuri nyt hyviä tarjouksia ja kun lomalla tulee usein otettua paljon kuvia voi tarjouksia hyödyntämällä säästää kivan summan.


Itse laitoin kännykällä ottamistani kuvista jo tilauksen menemään, mutta se iso homma, kun pitäisi valita koko kesän kuvasaldosta ne kivoimmat on vielä edessä. Oletteko te teetättäneet kuvistanne tauluja tai valokuvakirjoja? Minä olen teetättänyt valokuvakuvakirjoja joskus aiemmin  ja nyt tekisi mieli, ehkä teetättää myös canvas-tauluja. Paperikuviksi teetätän myös aina osan kuvista ja laitan ne ihan perinteisesti albumiin.



Kesä on kirkkaan ja kovan auringonvalon vuoksi melko haastava kuvaajalle, miten olette onnistuneet kuvienne kanssa tänä kesänä? Keskipäivän paahdetta kannattaa välttää kuvaamisessa, aamut ja illat ovat siinä suhteessa parempia hetkiä saada onnistuneempia kuvia, kun valo on silloin pehmeämpi. Iltojen hämärtyessä olisi hyvä käyttää valovoimaista objektiivia ja kuvata jalustan kanssa, jotta saa onnistuneita, kuvia.



Mukavaa alkanutta elokuista viikkoa, joka onkin koululaisten koulun aloitus viikko ja siis monessa huushollissa paluu arkeen:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos