Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Tottahan tuo nyt on: Superhelteet Suomessa

Tänäänkin oli luvattu hellettä ja voi olla, että lämpöennätys syntyy tänäänkin. Istuskelin aamukahvilla vielä mukavan "raikkaalla" terassilla, jonne ei auringon säteet heti aamusta yllä, iltapäivästä täällä olikin jo liiankin tukalaa. Asia johon tänä kesänä on tullut kiinitettyä huomiota on se, että kun yleensä linnun laulun huomioi talven jälkeen keväisin, niin nyt näin heinäkuun puolivälissä linnut laulavat edelleenkin aamusta iltamyöhään todella paljon ja että tänä kesänä on myös näkynyt perhosia, kun taas esim. viime kesänä niitä oli todella vähän. Tämän helleaallon päätteeksi on nyt lupailtu ukkosia loppuviikolle, nähtäväksi jää miten heinäkuu tästä jatkuu.


Tänään kävin hoitamassa vähän asioita ja hain kirjastosta lisää lomalukemista, siinä tämän päivän hoidettavat asiat agendalla, muuten ei yhtään mitään ja sekin tuntuu oikein hyvälle, ei tarvitsekkaan olla,  mähän olen LOMALLA:) voin viettää päiväni ihan kuten parhaaksi näen ja ihan vaan ihmetellä tätä suvea koko komeudessaan!!
Miten sinä olet muuten kesääsi ja lomaasi viettänyt? Täällä blogissa ja muiden blogeissa huomaa kyllä oikein hyvin lomakuukauden, postauksia ja kommentteja on selkeästi vähemän, kuin muulloin. Kaikki eivät tee postauksia ns.varastoon ja laita niitä julkaisuun ajastuksella, en muuten itsekkään toimi niin, vaan kirjoittelen mahdollisuuksien mukaan ja laitan postauksen valmistuttua sen heti julkaistavaksi. Moni viettää myös ihan tarkoituksella nettivapaata lomaa.


Mieleni tekisi kovasti lähteä kuvailemaan mm. perhosia tai illalla meren rannalle, mutta kyllä tämä helle sen verran on rajoittanut, ettei oikein ole jaksanut. Mökillä tähän kuitenkin tulee tilaisuuksia yllin kyllin, kunhan sinne pääsen...nettiyhteyttä ei siellä ole, puhelimella en postaile, joten blogissa on sitten taas hetken hiljaista, kunnes palaan kotiin ja blogi päivittyy normi tahtiini.


Lomalukemisiani tänään täydentäessäni mukaan valikoitui myös Turkkia ja Kyprosta käsittelevä, Reetta Paakkisen teos: Kuun ja tähden mailla. Kirja on ollut lukulistallani, mutta vasta, nyt se osui silmiini kirjastosta. Olen vasta aloittanut lukemaan kirjaa, mutta voin jo nyt todeta, että jos Turkki kiinnostaa kannattaa kirja varmasti lukea. Reetta on itse asunut, työskennellyt ja opiskellut Turkissa, sekä Kyproksella,  hän tuntee maiden historian ja kulttuurin,  sekä myös nykyhetken.


Aurinkoista viikon jatkoa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos