Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Kadiköy ja Uskydar

Tänään matka vei ostoksille Kadiköyhin, mikä onkin shoppailijalle oiva paikka kierrellä ja katsella tarjontaa, sillä sitä riittää...basaarista, muotiliikkeisiin  ja kaikkea mitä ikinä voi kuvitella, on kyllä tarjolla, alueella on useita ravintoloita, kahviloita ja baareja.Tänään oli todella paljon myös ihmisiä, sillä viikonloppuisin ihmiset lähtevät perhekunnittain ostoksille ja ruokailemaan, oli myös todella kuuma päivä, mikä vie kyllä melkolailla mehut ihmisestä. Kiertelimme alueella hyvän aikaa ja kävimme syömässä, perinteiset turkkilaiset lihapullat; köftet.

Kadıköy on laaja ja runsasväkinen kaupunginosa Istanbulin Aasian-puoleisessa osassa Turkissa. Se sijaitsee Marmaranmeren rannalla Bosporiin itärannalla, Üsküdarin eteläpuolella vastapäätä Istanbulin keskustaa.


Tällaisia kukkijoita osui tänään silmiini!


Matkaa jatkoimme Usydariin  kävelimme pitkin rantabulevardia ja niin teki melkoinen määrä muitakin, kahvilat olivat tupatentäynnä lauantainviettäjiä, minä kuvailin lähinnä neidontornia; Kizkyleä, joka on rakennus hyvin lähellä rantaa, mutta minne päästäkseen on kuitenkin hypättävä veneeseen. Tornia kiertää näköaltasanne ja sieltä löytyy ravintola.

Üsküdar on Istanbulin esikaupunki, joka sijaitsee Bosporin itärannalla vastapäätä Galataa, Kadıköyn pohjoispuolella. Üsküdar on lauttayhteydessä Istanbulin keskustaan. 


Molemmat näistä paikoista sijaitsevat siis Istanbulin Aasian puoleisella alueella.


Tämä kaveri myi hurmaavia sydänpalloja♡

Kauniita kukkapantoja oli tarjolla niitä tarvitseville, olisin voinut itsellenikin hankkia, sen verran tuuli nimittäin rantabulevardilla!


Simitit; vähän kuin rinkelit,  pelastavat pikkunälästä



Ruusunmyyjät ovat yleinen näky vähän siellä sun täällä


 Rantakadulla oli mahdollisuus myös tarkkuusammuntaan:)
    Kokeilemalla osumatarkkuutta  vedessä oleviin ilmapalloihin!!



Istanbulista löytyy vielä  paikoitellen myös erittäin vanhoja rappioromanttisia puutaloja, tämä ei tosin ole vanhimmasta päästä.


Tänään iltapalana oli tämmöistä:)









perjantai 29. kesäkuuta 2018

Orienttiin elämään hyppääminen

Terveisiä täältä Istanbulin arjesta, jonne olen asettunut, tultuani keskiviikkona puolitoista tuntia myöhässä, sillä Amsterdamista lähdettäessä olimme jo tuon verran myöhässä, täällä ilmatila oli erittäin ruuhkainen,  mieheni ja kälyni odottelivat kentällä minua vastassa useamman tunnin:) Istanbul toivotti minut tervetulleeksi rankkasateella,  salamoimalla ja ukkosen jyrinällä, yöllä nimittäin oli aikamoinen keli!

Tänään on käyty basaarissa ruokaostoksilla ja hypätty arkeen,  minä tykkään basaareista, käyn niissä aina täällä ollessani moneen kertaan, tuoretta ja hyvää ruokaa  ja kaikkea muutakin mitä nyt ikinä sattuukaan tarvitsemaan. Ostimme anopille uuden" basarikärryn" rikkimenneen tilalle, joka auttaa ostoksilla tekoa, ei tarvitse kantaa käsin ostoksia kotiin, toki monilta basaareilta on kuljetuksiakin.



Nettiyhteyden käyttö ei ole ihan niin yksinkertaista, kuin kotona...sillä anoppi ei nettiä tarvitse, joten hänellä sitä tietenkään ole, mutta täällä on internetkahviloita vaihtelevasti toimivilla yhteyksillä, tänään käymässämme yhteydet olivat rikki! Joten piti lähteä kahvilaan/ baariin, jossa internet toimii:) huomaan olevani jonkinverran nettiriippuvainen, koska olen tottunut, lukemaan päivittäin uutisia, blogeja ja bloggaamaan itsekin suhteellisen säännöllisesti.

Puhelimella pitää muistaa, ettei kerrytä itselleen tähtitieteellistä laskua pitämällä mobiilidataa päällä. Muuten tunnelmat ovat kuin kotiin olisi tullut, tykkään lomailla täällä ja viime käynnistä on kulunut muutama vuosi, ihanaa nähdä tutut paikat ja sukulaiset mieheni puolelta, olen asunut täällä jonkin aikaa itsekin ja viihdyin erinomaisesti.

Näin sitä vaan ikäänkuin "hyppää" omasta tutusta Suomalaiseta elämästää toiseen todellisuuteen ja orienttiin elämään, jotka eivät todellisuudessa eroa juurikaan toisistaan ja eroavat jotenkin tietysti kuitenkin. En koe olevani täällä mikään turisti, osaan kieltä, vaikka en sitä todellakaan lähestulkoonkaan täydellisesti hallitse, mutta osaan toimittaa asiat, tulen ymmärretyksi ja pystyn keskustelemaan ihmisten kanssa ja hekin kaiketi ymmärtävät minua:)

Lomamoodiin on hyvin helppo solahtaa heti, ainakin minun. Kun heti lähtee reissuun loman alettua, pääsee heti täydelliseen lomatunnelmaan, eikä ole tietoakaan arkisedta rytmistä ja siihen kuuluvista rutiineista, suosittelen lämpimästi ihan jokaiselle!

Kuvat ei nyt näytä kunnolla latautuvan?! Seuraavalla kerralla parempi onni niiden suhteen:)

Mukavaa viikonloppua kaikille!!



tiistai 26. kesäkuuta 2018

Lähdön tunnelmaa...

Nyt se on jo ihan tuossa kulman takana....se kesäloma nimittäin:) ja lähdöntunnelmissa täällä iltaa vietellään. Pakkaukset on loppusuoralla ja pieni jännitys kuuluu asiaan, mutta ehdottomasti hyvällä tavalla.
Kukat on kasteltu ja kasteluista sovittu...toivottavasti kahden vkon aikana edes joskus muistaisi tuo jälkikasvu antaa kasveille vähän vettä:) Laitoin myös muutamia vedellä täytettyjä pulloja ruukkuihin ja kastelulavoihin ylösalaisin, niiden pitäisi sitten mullan kuivahtaessa luovuttaa kasveille kosteutta, nähtäväksi jää kuinka käy!


On se vaan kumma miten loman alkamis aamuna, viimeisenä työpäivänä mieli on kepeä ja hymy herkässä. Töissä teki viimeiset hommat ja hoiti asiat,  jotka ennen lomaa pitää muistaa. Kotiin kun iltapäivällä lähti oli erityisen hyvä fiilis. Kyllä sitä lomaansa jokainen varmaan odottaa. Erityisen mukavaa tästä toki myös tekee se, että heti loman alkajaisiksi on lähdössä tänä vuonna matkalle.


Oletteko te käyttäneet kesäkasteluissanne tätä pullopullokikkaa apunanne?


Ja jos olette, miten toimi?


Matkustan Istanbuliin, kahden maanosan kaupunkiin; Euroopan ja Aasian, jotka Bosporinsalmi erottaa.
Kaupungin historialliset alueet on lisätty UNESCOn Maailman kulttuuriperinnön listaan vuonna 1985.
Kaupungin vanhan Euroopan-puoleisen osan jakaa kahtia Bosporista länteen työntyvä pitkä lahti, Kultainen sarvi. Sen ja Marmaranmeren välissä on kaupungin vanhin osa, Stambul, jota lännessä rajoittaa vanha kaupunginmuuriTopkapın palatsi sijaitsee laajalla tontilla aivan Marmarameren ja Bosporin yhtymäkohdan vieressä. Stambulin huomattavia historiallisia rakennuksia ovat myös Hagia SofiaSininen moskeija ja Istanbulin suuri basaari.
Kultaisen sarven pohjoispuolella on uudempi Galatan kaupunginosa, jonka yhdistää Stambuliin joukko siltoja, joista huomattavin on Galatan silta. Pitkä kävelykatu, İstiklal Caddesi, johtaa Galatan sillan läheisyydestä Taksim-aukiolle, jonka ympärille on muodostunut moderni liikekeskus. Galatan pohjoispuolitse kaupunkia kiertää moottoritie, johon kuuluu myös vuonna 1973 valmistunut, Aasian puolelle johtava Bosporin silta. Bosporin itäpuolella olevista kaupunginosista keskeisimpiä ovat Üsküdar(ent. Skutari) vastapäätä Galataa sekä etelämpänä niemessä Marmaranmeren rannalla sijaitseva Kadıköy, antiikin Khalkedon. Istanbul sijaitsee Afrikan ja Euraasian mannerlaattojen rajakohdan lähellä, minkä vuoksi alueella on ollut useita ankaria maanjäristyksiä.
Kaikkea tuota ja paljon muuta on tarunhohtoinen idän ja lännen kohtauspaikka, mystisen kiehtova Istanbul.
Mikäli yhteydet toimivat:) ja toivottavasti toimivat,  tulette kyllä saamaan blogini välityksellä jonkinlaisen kuvan tuosta kiehtovasta kohteesta, parin seuraavan viikon aikana.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille ja lomalaisille aurinkoa ja lämpöä♡

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Se ruumaan menevä matkalaukku ja pakkaaminen

Minä alan jo pikkuhiljaa laskeutumaan lomalle, vaikka  onhan tässä nyt vielä muutama työpäiväkin ensin "kahlattavana". Eilen käytin joutilasta aikaani miettimällä mitä pakkaan mukaani matkalle. Jokainen joka ostaa netin kautta matkalippunsa ja räätälöi reissunsa omatoimisesti toki tietää/ muistaa edulliset lennot bongatessaan, ettei ruumaan menevä laukku kuulu useinkaan lipun hintaan, vaan se on lisämaksullinen. Mutta kun edullisia lentoja metsästää tämäkin on asia, jota ei välttämättä huomaa, kun innoissaan ehti jo lennot varata ja maksaa. Sitten kun reissu alkaa olla jo lähellä ja tutkii lippuaan ja tarkistelee matkatavaramääräyksiä; laukun painorajoituksia, saattaakin valo syttyä, että ai niin; se ....ruumaan menevä laukku!!


Näin kävi minullekin, kyllä! Matkatoimistossa pitkään  työskenneelle ja kohtalaisesti matkustelleellekin...vähän jopa itseäni nauratti, kun aloin sitten selvittelemään, että mitä se laukku nyt sitten kustantaa...välilaskullinen, koneen vaihdollinen reissu ja laskukone alkoi jo raksuttamaan päässäni, että tästä tulee vielä sievoinen summa, jota en "hönöpäisyydessäni" sitten tullut lainkaan miettineeksi varatessani lentoni. Laukun hinnan selvittäminen ei sekään sujunut ihan simppelisti, ei todellakaan. Ensin tietysti ajattelin selvittäväni sen soittamalla yritykseen, minkä kautta varasin lentoni, no ei...piti soittaa lentoyhtiöön, eli niihin kahteen joiden lennoilla matkustan. Aloitin loogisesti soittoni siitä yhtiöstä, jolla teen reissuni ensimmäisen pätkän, heidän nettisivujensa kautta kun asia ei liioin selvinnyt, huoh!


Sen verran sieltä infoa tosin löytyi, että en voi lisätä laukkuani netissä varaukselleni, vaan vasta lähtöselvityksessä ja hintakin selviää sitten siellä, tässä kohtaa mietin kuumeisesti, että mitä hi....a?! Pitääkö minun siis raahata laukkuni kentälle, tietämättä edes sen lisäkustannushintaa!! Loppujen lopuksi sain virkailijan langan päähän, joka ystävällisesti kertoi kuinka minun tässä tapauksessa tulee toimia ja mitä laukkuni hinnaksi tulee kokonaisuudessaan meno-ja paluumatkani osalta. Minun tapauksessani hinta on 80 euroa.


On ihanaa lähteä reissuun, en olekaan muutamaan kesään käynyt pidemmällä reissulla, viimeksi pari kesää sitten Maltalla. Joillekuille matkalle pakkaaminen on rutiininomainen suoritus, mutta ei kuulkas minulle. Mietin, pohdin, punnitsen ja harkitsen, mitä matkallani tarvitsen ja melkeinpä tärkein on hyvät kengät! Ilman niitä ei kertakaikkiaan pärjää reissussa... Mietin myös vaatteiden osalta mukavuuslähtöisesti, millaiset vaatteet soveltuvat parhaiten juuri tähän matkaan. Jos ei meinaa parkkeerata itseään koko loman ajaksi pelkästään rantatuoliin ja mereen, niin ei pelkillä rantahepeneillä pärjää. Ja jos taas aikoo juhlistaa lomaansa, vaikkapa vähän fiinimmässä ravintolassa ruokailemalla, niin pitää matkalaukusta löytyä muutakin päällepantavaa, kuin shortsit ja T-paita:)


Matkan suunnittelu, sen odottelu ja siihen valmistautuminen, tuo jo kivan lomafiiliksen.Tiedän olevani onnekas, voidessani pitää ruhtinaallisen 5 viikon yhtäjaksoisen loman. Olen tästä viidestä viikosta ulkomailla kaksi viikkoa ja loput 3 aijon mökkeillä, tavata ystäviä, kenties käydä myös Tallinnassa, festareilla, säilöä mansikoita, poimia mustikoita, pestä mattoja, kuvata paljon ja toteuttaa haaveeni melomisesta, eiköhän tässä ole riittävästi yhdelle lomalle suunitelmia?


Kun juhannusaattona ei voinut juhlavaloja ripustaa sateen ja tuulen vuoksi terassille, niin laitoin ne sitten sisätiloihin:)

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Juhannus, keskikesän juhla

Ihanaa Juhannusta teille kaikille blogini seuraajille!


Jopas tulikin eilen illalla/yöllä vettä!! Sade on nyt  juhannusaamuun mennessä toistaiseksi näköjään tauonnut, mutta harmaa pilviverho roikkuu taivaalla, mutta aurinkokin yrittää myös väliin pilviverhon raoista pilkistellä:), joten lisää on luultavasti odotettavissa...nyt sataa varmaankin sitten koko toukokuun ja kesäkuun kuivuuden edestä. Minulta jäi eilisellä kauppareissulla muutama juttu ostamatta, joten toivon pääseväni käymään kaupassa jossakin sateen raossa nyt heti aamusta, ilman että, tuuli vie minua tai etten kastuisi läpimäräksi kauppareissullani.En kastunut, kun kaukaa viisaana otin varjon, mille olikin, paluumatkalla jo käyttöä.


Luonnonkukat tai ruusut kruunaisivat ihanasti juhannuspöydän, niinpä kävin hakemassa ruusunoksia maljakkoon, viime öinen sade oli kyllä piiskannut pensaita.
Ja kukinnot olivat tiputtaneet vähän terälehtiään, mutta se tuoksu, joka niistä leviää huoneeseen tai terassille on kyllä niin hurmaava!! Jahans, näyttää tai paremminkin kulostas siltä, että tätä juhannusaamua säestää myöskin ukkonen!


Sadetta ja tuulta uhmaten grillailimme terassilla, mutta sisään oli tultava syömään...täällä on ollut pilvipoutaa, puuskittainen kova tuuli ja väliin ropsauttanutkin, takki päällä tarkeni ulkosalla, mittarissa sen verran alhaiset lukemat, sanalla sanoen, aika perinteinen juhannussää.


Hyvää Jussin jatkoa!!



torstai 21. kesäkuuta 2018

Kohti mittumaaria

Huomenna on aika kesäjuhlan;  suloisen suven... mittumaarin: juhannuksen. Toiveet korkealla, mieli kenties täynnä odotusta. Kunhan ensin on selvitty kauppojen juhannusruuhkista ja kenties autojonoista, joita aina tuppaa syntymään juhlapyhiä ennen maanteille,  kun kansa lähtee juhannuksen viettoon, sankoin joukoin pois kaupungista on ruuhkiakin odotettavissa. Siinä ei auta hikeentyä, maltti on valttia, vaikka se oma lomaparatiisi siintääkin jo mielissä. Niin,  onhan juhannus myös monille hartassti odotetun kesäloman alkamis ajankohta.



Itselläni ei  juurikaan ole odotuksia tai toiveita juhannuksen vieton suhteen. Kunhan kuivin jaloin, saisi grillattua huomenna terassilla ja nauttia yöttömästä yöstä, se riittäisi oikein hyvin:) Juuri parahiksi sää näyttääkin muuttuneen tässä alkuillasta sateiseksi! Mutta taisi kuurot jo mennä menojaan,  jospas tämä nyt olisi edes suhteellista tämä säätila. Aijon tänään laittaa vielä pihvit marinoitumaan, uusia perunoita on ostettu, mansikka-vuohenjuusto salaatti  ja mansikkakakku  tehdään huomiseksi myös, perinteisilllä kesäherkuilla mennään tämä Jussi:)




Ostin terassille ripustettavaksi kesäiset Led-valot, kävin niitä heti tuoreeltasn sinne viime viilonlopulla sovittelemassa, kivoilta näyttivät, niihinkin liittyy nyt vähän kyllä sääolosuhteet, ledlamput on kyllä muovikuoristen pallojen sisällä ja nimenomaan ulkokäyttöön suunnitellut, mutta terassilla ne kyllä ovat säiden armoilla ainakin osittain jos kovasti tuulee ja sataa, eikä ihan kiva ole oleilla terassilla, jos lämpötila laskee ja vettä vihmoo!?






Mitenkäs siellä vietellään Jussia? Juhannukseen kuului lapsuudessa/ nuoruudessa aina se mökki, järvi, kokon katselu, juhannuksen lavatanssit ja koivut oven pielessä ja koivunoksat saunassa tuomassa vihdan kanssa hyvää tuoksua. Ja eikös ne 7 kukkaa tyynyn alla juhannusyönä ole se perinne??


Oikein ihanaa keskikesän juhlaa!!


maanantai 18. kesäkuuta 2018

Pioneja kylläkseen


Vielä tänään ei sitten kesäsade huuhtonut pääkaupunkiseudun katuja, mutta mikäli ennusteisiin on luottamista, niin se tulee lähipäivinä tapahtumaan. Eilen sen sijaan oli oikein ihana kesäpäivä ja kuten aiemmin olenkin kertonut niin halusin kovasti päästä kuvaamaan pioneja, joita ei itselläni valitettavasti ole, mutta joista pidän tosi paljon. Eilen tähän sitten tarjoutui mahdollisuus viljelypalsta vierailullani ja sain kuvata pioneja kylläkseni!





Ainakin täällä ihanat pionit ovat jo aloittaneet kukintansa, ensimmäiset kukat olen nähnyt jo varmaan ainakin viikko sitten. Naapurustossa on suojaisilla pihoilla, aitojen takana upeita pioneja, mutta kuvaamaan niitä ei pääse. Mutta eilenpä siis sitten pääsin niitä kaunokaisia lähietäisyydeltä mielin määrin ihailemaan ja myös kuvaamaan. Itselleni aivan uusi tuttavuus oli keltainen pioni, en ole koskaan aiemmin sellaisia nähnyt. Tiedän että väriyhdistelmiä on useita ja samoin lajikkeita, mutta siihen pioni tietämykseni sitten jääkin, ja olenkin kunnostautunut lähinnä ihailemaan näitä upeita kukkia.


Mikä väri on sinun suosikkisi ?





Tällaista tietoa löysin kuitenkin netistä näistä puutarhan kuningattarista:

Pionit edustavat naisellista kauneutta, vaurautta ja kunniaa kotiseudullaan Kiinassa. Meidät kukka hurmaa koollaan, herkullisilla väreillä ja tuoksuilla vailla vertaa.Pionien kukat tuoksuvat kuin hienoimmat mausteet: niissä voi olla aavistus sitruunaa, neilikkaa, vaniljaa, hunajaa, kanelia… Yhtä herkullisilta näyttävät kukkien värit, joita verrataan kermajäätelöön, sorbetteihin ja hedelmiin. Muhkeimpien kiinan- eli jalopionien (Paeonia lactiflora) kukat ovat 20–25 senttiä leveitä.



Jos olet kiinostunut näistä kauniista kukista löydät tietoja ja istutus-ja kasvatusohjeita runsassti netistä ja hei, paras aika pionien istutukseen on kuulemma syksy!


Ei näitä ihanuuksia turhaan kutsuta  puutarhan kunigattariksi, vai mitä mieltä olet?



Pidätkö sinä pioneista?