Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Rakkaudesta luontoon

Mikä saa minut liikkeelle viikonloppu aamuisin, kiertelemään samoja reittejä yhä uudelleen ja uudelleen? Ihan yksinkertaisesti halu ulkoiluun, tarve päästä ulos luontoon ja kuvaamaan. Olen mielestäni sikäli onnellisessa asemassa, että suhteellisen läheltä löytyy loistavia ulkoilureittejä ja kaunista luontoa ja minulla on mahdollisuus päästä myös maaseudulle, niin halutessani.Olipa vuodenaika mikä tahansa rantareitteihin en kyllästy koskaan, nyt keväällä/ kesällä on ihana seurata luonnon heräämistä, luonnossa tapahtuu koko ajan.


Huikea värien sinfonia, eikö ?


Rakkaus luontoon on varmasti lähtöisin jo ihan lapsuudesta, meillä on ollut mökki koko minun elinikäni, jossa vietettiin viikonloput ja kaikki lomat. Ulkona olo ja pihalla puuhastelu, sekä ympäröivän luonnon ja vuodenaikojen havainnointi oli arkipäivää, oppi pihapiirin linnut ja kasvit. Sanoisin, että paljosta jää paitsi, jos luonnossa ei liiku ja nauti sen kauneudesta, rentouttavasta, mielihyvää tuottavasta ja stressiä poistavasta vaikutuksesta.



Tänä aamuna kuuntelin itselleni oudolta kuulostavaa linnun laulua, mietin että mikä lintu mahtaa olla kyseessä? Arvoitukseksi jäi. Rantareitin varrella ihailin silkkiuikkuparia pesällään etäältä, joutsenemo taas liikahti juuri sopivasti pesällään, että ehdin ottaa kuvan ja havaita 4 munaa pesässä, ihanaa♡Rantakaislikon rentukat kukkivat, puolukka myös, heinät heilimöi, vai miten sitä sanotaan?? Iäkkäämpi rouva oli menossa uimaan, vaihdoimme muutaman sanan ja totesin hänelle, että jaahas uimakausi on taas avattu, johon hän vastasi, että juu huhtikuussa kun jäät lähtivät?! Sinne rouva pulahti aamu-uinnilleen ja minä mietin mielessäni veden lämpötilaa:)



Keltainen toukokuu



Käpytikka asettui poseeraukseen ihan kävelyreittini viereen, eikä ollut kuvaamisesta moksiskaan ja minähän kuvasin.


Ota nyt ne kuvat...olis tässä vähän muutakin puuhaa tälle päivälle!


Tämä toukokuu on kyllä antanut pari viime viikkoa ihan parastaan ja monen mielestä luonto on juuri nyt ihan kauneimmillaan, enkä yhtään väitä kyllä vastaan, kaunistahan nyt todella on.


Orvokit ovat yksiä suosikki kukistani


Meri on sitten tyynenä tosi kaunis, sitäkin voisi tuijotella rantakalliolta iät ja ajat



Onhan tämä mielettömän hienoa asua tällaisessa maassa, jossa luonto on näin monimuotoinen ja upea!!


Kesäistä viikon alkua!

1 kommentti:

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos