Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Sumuinen aamu ja mietteitä blogeista

Kun työmatkallani tulin metroasemalta ulos havaitsin heti mystisen, salaperäisen ja vähän aavemaisen sumun, joka näytti leijuvan meren yllä...ja heti seuraavaksi harmittelin, että voi kun ei ole kameraa repussa! Hyvät kuvaustilanteet ja kohteet osuvat kohdalle usein täysin yllättäen ja ennalta arvaamatta, ja tämä tämän aamuinen sumu oli juurikin sellainen, jonka olisin kyllä halunnut saada kuvattua. Näissä tilanteissa laihan lohdun suo puhelimen kamera, jolla saa edes jonkinmoisen kuvan napattua. Työpaikan kahvihuoneen terassilta aukeaa hyvä näköala suoraan merelle ja niinpä päätin aamukahville mennessäni napata muutaman kuvan. Sumu olisi ollut sakeimmillaan ennen seitsemää ja olisi pitänyt lähteä kävelemään rantaan ja napata ne kuvat silloin, sillä sumu alkoi hälvetä jo kellon lähestyessä kahdeksaa.




Vaikka maanantain lumisateista ei enää paljoa jäljellä olekkaan, niin  kovin hitaasti tämä kevät nyt etenee, jospa vesisade sitten saisi kevään tulon vauhtiin?
Silmälin tänä aamuna blogeja ja mietin miten kovin erilaisia me kukin bloggaaja olemme, miten monen kirjava porukka löytyykään kaikkien julkaistujen postausten takaa ja miten moninainen aihe kirjo....huikeaa, eikö vaan? Ilahduttavaa on minusta se, että silloin tällöin omiin silmiini osuu myös miesten ylläpitämiä blogeja. Monille blogin pitäminen on vähän päiväkirjanomaista ajatusten virtaa...joskus hyvinkin henkilökohtaisella tasolla, on ehkä helpompi kirjoittaa kipeistäkin asioista tietämättä kuka tekstin lukee, kuin jutustella kasvotusten jonkun kanssa.


Joku toinen taas ei kirjoita elämästään lainkaan, vaan esittelee meikkivinkkejä, ihonhoitoa, tuote uutuuksia, vaatteita ja asusteita, kenkiä ja laukkukokoelmiaan tai korujaan ja kaikille blogeille riittää omat lukijansa. Löytyy sijoitusneuvontaa, säästövinkkejä, liikunta ohjeita, löytyy myös ruokablogeja, leivontaan painottuvia, askartelu, käsityö, lemmikki, sekä matka ja parisuhde, ero, hää, raskaus ja mamma blogeja. Kyllähän sitä myös toisinaan miettii, että miten oma blogi asettuu tähän monen kirjavaan joukkoon, millaiset ihmiset juuri minun postauksiani lukevat ja ottamiani kuvia katselevat ja mikä heidät on saanut blogini lukijoiksi ryhtymään? Ovatko he koskaan jättäneet minulle kommenttia ja jos eivät, niin mikseivät?

Sumuisen aamun iltaa kaikille teille jotka blogiani lukevat:)





6 kommenttia:

  1. Minusta on kiva lueskella ajatuksiasi ja kuvasi ovat aina tosi upeita <3

    VastaaPoista
  2. Minä vein asukastani tänään keskussairaalaan ja ihailin Kotkan yllä leijuvaa sumua sieltä korkeuksista. Kamera oli mukana, mutta en kehdannut työaikana jäädä kuvaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä aina ei ole kuvaamisellekaan oikea hetki, vaikka kohde löytyisikin.

      Poista
  3. Maagisia kuvia, upea tuo usva! Minustakin on hienoa, kuinka erilaisia blogeja sitä oikein onkaan - kaikille genreille löytyy omat lukijansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sumu oli hieno, kieltämättä! Totta, kaikille blogeille löytyy oma lukijakuntansa.

      Poista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos