Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Liikunnastako iloa, pirteyttä ja osa elämää?

Liikunta on monille iso osa elämää, joillekuille ikäänkuin elämäntapa, jota ilmankaan ei osaa olla ja kroppa kaipaa sitä. Sitten on niitä, jotka melkeinpä inhoavat kaikkea mikä vähänkin "haiskahtaa" liikunnan suuntaankin. Itse en lukeudu kumpaakaan porukkaan, mutta tiedostan ja ymmärrän, että jotakin tälle asialle olisi syytä tehdä...minä kyllä myönnän, että olen mukavuudenhaluinen  ja ilmiselvästi myös sanalla sanoen laiska tämän asian suhteen. En koe olevani ihan toivoton tapauskaan, sillä olen kyllä käynyt salilla ja ryhmäliikuntatunneillakin useamman kerran viikossa ja tykkäsin, mutta yhtä nopeasti pystyy myös lopettamaan koko touhun ja olemaan tekemättä mitään.


Viime aikoina olen ollut enemmänkin  hyötyliikkuja, teen mm.päivittäin porrastreenit, kyllä!! Nimittäin sekä aamulla töihin mennessä, että iltapäivällä kotiin tullessa hölköttelen metron piiiitkät portaat alas ja ylös kahdesti:) Arkipäivisin tulee käveltyä nelisen kilometriä ihan vaan bussipysäkeille ja metroille, viikonloppuisin käyn kuvailemassa ja silloin kilsoja tulee reilusti enemmän. Mutta olen kyllä miettinyt, että joku liikunnallinen aktiviteetti pitäisi saada omaan elämään. Olisi kiva kuulla muuten, että millaisia liikkujia te olette? Lenkkeilettekö, käyttekö salilla, ryhmäliikunnassa, uimassa, pelaamassa tai ylipäätään liikutteko ja kuinka paljon??


Nykyään puhutaan todella paljon kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, johon kuuluu, sekä fyysinen, että psyykkinen hyvinvointi, ruokavaliolla ja omilla valinnoilla on näihinkin asioihin tietysti iso merkitys. Moni melko liikkumatonkin herää keski-iässä siihen tosiasiaat, että ikä tekee tehtävänsä ja kroppa ei ole ihan entisensä, eikä ehkä ole yhtä aktiivinen, kuin mitä joskus aiemmin on tullut oltua ja tv sekä sohva koukuttavat helposti työpäivän jälkeen. Toisaalta myös ikäihmiset liikkuvat todella monipuolisesti oman kuntonsa puitteissa ja se jos mikä on myös hienoa.


Yritän nyt ilmojen lämmettyä ja kevään koittaessa ihan oikeasti tehdä tälle asialle jotakin, en aijo kuitenkaan kylmiltään ruveta verenmaku suussa treenaamaan hullunnkiilto silmissä, mutta yritän keksiä jonkun mielekkään ja itseäni innostavan tavan, nähtäväksi jää mitä se sitten on?? Eilen Lidliin oli tullut taas Crivit merkkisiä liikuntavaatteita, olen joskus aikoja sitten ostanut sieltä treenikamat, jotka olivat todella mukavat päällä, kivan näköiset, laadukkaat ja edulliset. Eilen kiireessä nopeasti katsastin löytyisikö kokoani ja sitten kuitenkin jätin vaatteet ostamatta, mikä harmitti ihan vietävästi koko eilisen illan sitten, koska olin aivan varma, että tänään kokoani, k.o vaatteita ei enää taatusti löytyisi,  mutta onnekseni löysin juuri haluamani vielä tänään:) Ihastuin  heti näiden treenihousujen ja yläosan väriin ja tuohon pirtsakkaan kukkakuosiin!



Sporttia viikonloppuun:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos