Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Tiistai mietteitä

On se vaan niin ihanaa kun on pikku pakkanen ja aurinko paistaa, eikö vaan? Sunnuntaina oli niin kivaa, kun vihdoinkin oli kaunis ilma, mikä mahdollisti kuvaamisen ja puitteet oli kyllä luontokuvaamiseen kertakaikkisen upeat ja kyllä tulikin napsittua kuvia:) Lux Helsinki vierailultakin tuli kuvia, mutta tapahtuman suosioin ja sitä myöden ihmis paljouden ja pimeyden takia kuvaaminen oli vähän haasteellista, mutta kaiken kaikkiaan viime viikonloppu tarjoili ihanaa vaihtelua, sille,  ettei kuvauskelejä ole vähäisen valon ja huonon sään takia juurikaan ole ollut tarjolla.

Tällaista ilotulitusta ehdin muutaman kuvan verran tallentaa töistä tultuani, aika upeat värit!



Lux Helsinki tapahtuman ohella pääkaupunkimme tarjoilee kyllä yltäkylläisesti vuodenajasta riippumatta paljon viihdykettä aisteille.Jopa massatapahtuman ihmispaljoudessa en voinut olla kiinnittämättä huomiota Kaartinksupungin ja muidenkin keskustan alueiden uskomattoman kauniiseen arkkitehtuuriin ja rakennuksiin, varsinaisia helmiä, joihon ei kaduilla liikkuessaan tule kiinitettyä välttämättä lainkaan huomiotaan. Pitää kevään kuluessa ottaa ihan asiakseen käydä kuvaamassa noita "aarteita".



Minulla on ystävättäreni kanssa tavatessamme  jo tapana suunnitella myös tulevia tapaamisiamme varten eri paikoikkoihin tutustumisia ja ohjelmaa, niinpä Lux Helsnki tapahtuman jälkimainingeissa keksimme useammankin kivan idean seuraavia tapaamisiamme silmällä pitäen. Yksi paikka keskustassa missä meistä kumpikaan ei ole vieraillut on Engelin kahvila torikorttelissa, Senaatintorin laidalla, vastapäätä Tuomiokirkkoa. Tämä kohde kiinnitti huomiomme ihanien ikkuna somistustensa vuoksi. Ikkunoissa oli vanhanajan kuvia ikäänkuin taustoina, aiheita ainakin leipomoista ja kahviloista ja upeita marsipaanista tehtyjä somistuksia, niinikään kahvila/ konditoria aiheisia, kauniita kuin korut.


Usein tutut kohteet jäävät katsomatta ja ihan vain huomaamattakin, kahvila Engel sijaitsee muuten yhdessä Helsingin vanhimmista kivitaloista, joka on rakennettu jo 1765!! Kahvilassa on tänä päivänä käsittääkseni niin aamiais, kuin lounastarjoiluakin perus kahvilatoiminnan ohella, paikka on myös erittäin suosittu turistien keskuudessa, sijaitseehan se oivallisessa paikassa, turisti nähtävyyksien välittömässä läheisyydessä.


Mukavaa viikon jatkoa!!


1 kommentti:

  1. Oi ihanuus miten upeita kuvia ja väriloistoa taivaalla❤ Tuo kahvila kuulostaa tosi kivalta paikalta!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos