Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

tiistai 26. joulukuuta 2017

Tapaninpäivä

Iloista Tapaninpäivää, näin ne pyhät vaan lipuvat jopa vähän varkain kohti välipäiviä, kunnes onkin jo vuoden viimeisimmät hetket käsillä. Toivottavasti pyhät on sujuneet teillä mukavasti joulusta nauttien, sekä rentoutuen. Katselin 5 vuotta sitten Tapaninpäivänä ottamaani kuvaa, jossa lunta on ollut täällä etelässäkin todella paljon, eilen aamulla meillä oli vielä pakkasta n. 4-5 astetta ja todella liukasta, kun kävimme kävelyllä ja illalla satoikin sitten taas jo vettä! Etelän talvet ovat nykyisin tällaisia.


Joulu on punainen♡

Ennen vanhaan harrastettiin Tapanin ajeluita...lähinnä kaiketi maaseudulla reellä, toki tämä perinne elää kaiketi edelleenkin ainakin jotenkin, mutta lumitilanteen ainakin täällä etelässä huomioon ottaen on jalakset pitänyt korvata kumipyörillä päästäkseen riehakkaalle Tapanin ajelulle, niin halutessaan:)
Tapaninpäivänä sai jo pitää hauskaa oli jopa Tapanin tansseja, hartaan joulun juhlinnan jälkeen oli ikäänkuin luvallista iloita jo riehakkaammin.

Näin upeita jäätaideteoksia oli joulupäivänä luonnossa?!?


Tapaninpäivän perinteisiin kuului tapaninajelu, mieluiten hevosella. Hevosia opetettiin juoksemaan ja ajeltiin kylillä hupailemassa. Iloiset rekiretket tehtiin joukolla ja joulun hiljaisen hartaan tunnelman jälkeen nuoriso ja vanhempikin väki huristeli innoissaan kylänraitteja.


Joulupäivän ihana auringonpaiste:)



Mitenkäs siellä vietetään Tapaninpäivää? Onko perinteitä,  vieläkö syödään jouluruokia, kyläillään, katsotaan tv:n runsaasta tarjonnasta joku elokuva, vai joko alennusmyynnit kiinnostavat,  sillä viimeistään nyt vaatekaupat ne aloittavat, osa aloitti jo ennen aattoa! Vai oletteko tien päällä palaamassa joulumatkalta, mikäli olette, niin ajelkaahan varovasti!



Luonto se osaa!


☆Iloista Tapaninpäivää☆

4 kommenttia:

  1. Hurmaavat kuvat! Täällä vietellään tapania rauhallisesti kotosalla. Leppoisaa tapaninpäivän iltaa :)

    VastaaPoista
  2. Meillä syödään yleensä ihan muuta kun jouluruokaa tapanina, pidetään yhden päivän tauko. Huomenna on ns. rääppiäiset elikkä kaikki jämät pöytään! Uudenvuodenpäivä jo mielessä. Eilen tein jo alennusmyyntiostoksia netissä. Jätettiin joululahjat väliin ja tuhlataan sitten näin välipäivinä senkin edestä!

    VastaaPoista
  3. Hianoja kuvia. Aamulla olin töissä ja sen jälkeen lähdettiin Julian kanssa vähän shoppailemaan. Ilona oli kiipeilyreissullaan . Ihanaa iltaa sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia♥ On tuo joulun aika vaan kaunista ja tunnelmallista aikaa! Leppoisaa loppuvuotta♥

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos