Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

perjantai 8. joulukuuta 2017

Helpotusta lahjapulmiin

Eilen illalla alkoi räntäsade, joka illan kuluessa muuttuikin sitten jo ihan vedeksi, niin sääli, kun maa ehti jo olla muutaman päivän jouluisen valkoinenkin. Olisi ollut, niin mukavaa lähteä huomiselle "retkelle" katselemaan kauneimpia joulukotejakin, kun ilma olisi ollut jouluinen, no tämähän on tietysti asia,  jolle ei mitään voi, joten turha sitä toisaalta on enemmälti murehtiakkaan! Kivas on se, että Itsenäisyyspäivän arkivapaan päälle koittaa näin pian jo viikonloppu ja voi jatkaa omia joulunalus puuhiaan...minulla niihin taitaa kuulua tuon jouluretken lisäksi siivoilua, tonttupuuhia, sekä leivontaa ja ehdottomasti ulkoilua, mikäli sää sen vain suinkin sallii, mitenkäs siellä aiotaan viikonloppua viettää??



Lahjojen hankinta on minusta ihan suhteellisen mieluisaa puuhaa, on ihana muistaa läheisiä ja ystäviä. Yritän aina miettiä kunkin lahjan kohdalla useampaa syytä juuri kyseisen tuotteen valintaan. Koitan löytää joululahjojen joukkoon aina ns.hyötylahoja, toiveita ja jotakin mitä ei välttämättä itse saajan tulisi itselleen hankittua. Kun enää ei ole pieniä lapsia, voidaan lahjatoiveista keskustella etukäteen ja otan aina mielelläni vastaan myös ideat toivelahjoista. Pyrin aina myös ostamaan sellaisia lahjoja joista itsekin pidän.


Jo useana vuonna ovat ns.aineettomat lahjat tai lahjan hankintapaikka tai kyseisen tuotteen myyntitulojen tilitys johonkin hyvään kohteeseen tai tueksi esimerkiksi jollekin  taholle, jonka tukemisen kokee tärkeäksi.Eettisyys ja kotimaisuus ovat monille myös tärkeitä arvoja lahjaostoksilla. Erittäin suosittuja ovat myös elämys ja/tai erilaiset hoitola lahjakortit; lahjakortit ylipäätään, vaikkapa kortin saajan suosikki liikkeeseen. Lahjakortti jättää valinnanvapauden kortin saajalle ja yleensä kortille ladatulla rahasummalla saa pyhien jälkeen esim.vaatteita huimilla alennuksilla, joten lahjakortin arvo moninkertaistuu hyötynä niinkin.Erilaiset liput musiikki, kulttuuri tai näyttelytilaisuuksiin ovat myös loistavia lahjaideoita.


Monille pelkkä ajatuskin lahjaostoksista ruuhkaisessa kauppakeskuksessa päämäärättömästi hien virratessa selkää pitkin on ehdottomasti se, mitä haluaa välttää viimeiseen saakka. Nettikauppoja kannattaa suosia, jos kuuluu tuohon ryhmään, sillä tavoin voi ostoksensa suorittaa vaivattoman mukavasti vaikka omalta kotisohvalta käsin. Pienen riskin toki  ottaa, jos ei ole riittävän ajoissa liikkeellä, jos tuotteita joita haluaisi ei enää olekkaan tai tuote ei vastaakkaan sitä mitä kuvitteli tai ei koko, materiaali tai väri olekaan sopiva.Tekee lahjsostoksensa sitten miten tahansa kannattaa lähteä avoimin mielin ja tosiasiat mielessä eli ostoksilla on ruuhkaa ja suunittele mitä, mistä ja varasuunnitelma, jos jokin tuote onkin jo päässyt loppumaan.



Joulumielellä siis lahjahankintoja tekemään, jos et vielä ole lahjoja hankkinut.

☆Ihanaa viikonloppua☆







4 kommenttia:

  1. Minä inhoan kans ruuhkaisia joulunaluspäiviä kaupoissa.
    Jotenka olemme antaneet lastenperheille rahaa, ja he itse saavat ostaa mitä tarvitsevat, vaikka joulun jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia <3 Minä myös rakastan lahjojen etsimistä ja ostamista. Aika harvoin muuten tulee lahjoja osteltua, niin jouluna se on super kivaa :)
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  3. En ole shoppailija, enkä nauti siitä. Itselläni on kaikkea tarpeellista yllin kyllin. Lisäksi minulla on aika omintakeinen maku. Kodista pitäisi viedä tavaraa enempi pois kun jotain lisää. Ruokalahjatkaan eivät oo ihan parhaita. Niitä erikoisen makuisia joulutee ja -kahveja kuskataan joulun jälkeen töihin. Omat lapset jo aikuisia ja niin on vaan mennyt, että rahalahjat ovat parhaimpia! Jotain suklaata ja yöpuvut saatan ostaa. Viimeksi pidettiin elokuvalippuja ja Netflix-latauskoodeja hyvinä valintoina! Nettiostamisesta on tullut todellakin pelastus! Kotona sohvalla shoppailu on melkein kivaa!

    VastaaPoista
  4. Suloisen jouluiset kuvat♥ Minusta on kiva käydä jouluostoksilla ja katsella mitä löytyy:) Sellaisilta "pakko-ostamisilta" haluan välttyä, siis että ostaa vaan jotain koska se lahja on oltava. Haluan että saaja pitää antamastani lahjasta ja jos se vielä olisi jotakin sellaista mikä on oikein tarpeen niin aina vaan parempi:) Mukavaa joulun odottelua sinne ja leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos