Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Oikeassa paikassa, oikeaan aikaan...

Vaikka eilinen aamu olikin sateinen, päätin siitä huolimatta lähteä pikku kävelylle...ripotteli ihan vähän vettä, kun lähdin ja siitä se sitten pikku hiljaa vähän koveni. Pistäydyin reitiltä hieman metsikköön, ehdin hetken kuljettuani huomata edessäni kaksi ruskeaa silmäparia ja seuraavaksi näinkin komean loikan ja valkoisen hännän!! Mitään muuta en sitten ehtinytkään oikeastaan nähdä ja myönnän, että harmitti! Ainakin kaksi valkohäntäpeuraa oli joko yöpynyt metsikössä tai ne olivat ruokailemassa ja valpastuivat ja lähtivät pakosalle minut havaittuaan. Tiedän, että alueella on peuroja, vaikka ollaan ihan lähellä asutusta, mutta metsiköt suovat niille kuitenkin suojaa. Olisi ollut niin hienoa, jos olisin ehtinyt saada edes yhden kuvan, mutta ei...ne olivat varmasti havanneet minun paikalle tuloni  jo paljon aiemmin, kuin minä niitä.






Uhmasin sen verran sadetta, että sain kuitenkin muutamia kuviakin otettua, en tosin kauniista peuroista! Eihän se kameran kasteleminen vesisateessa kauhean fiksua tietenkään ole ja yritinhän minä toki kameraa sateelta suojatakin parhaan kykyni mukaan. Sään vuoksi peruimme ystävän kanssa ulkoilun, niin paljon satoi, päätimme oikeastaan vain siirtää tapaamistamme suotuisampaan ajankohtaan, toisin sanoen poutaisempaan päivään. Tänään, maanantai aamun pimeys ja sade meinasivat saada jo otteen optimististakin, mutta iltapäivällä kotimatkalla ei enää edes satanut! Kyllä lokakuun nyt viimein toi syksyn , tuntuu että viikonlopun aikana koivut on muuttuneet täysin keltaisiksi, siis ne joissa lehtiä vielä on, vaahterat ovat paikoitellen huippu kauniita, mutta monin paikoin on myös paljon jo lähes lehdettömiä pensaita ja puita. Pihlajissa on myös valtavasti marjoja vielä.


 

Syksy on paikoitellen todella kaunis väriloistossaan ja toisaalla taas ankea, synkkä ja lohduton.




Hyvää alkanutta viikkoa!!

1 kommentti:

  1. Ruska on ihanaa, mutta kuolevissa kasveissa on tosiaan kieltämättä jotakin surumielistä. Valkohäntäpeura olisi kyllä huippuhienoa saada kuvaan, ne ovat vain niin arkoja eläimiä, että pelästyvät jokaista rasahdusta.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos