Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

perjantai 13. lokakuuta 2017

Kun alkaa riittää!!

Meistä useimmilla kuppi menee joskus nurin, eikö vaan? Mä ainakin myönnän,  että kyllä mulle toisinaan käy niin. Osaan kiukutella ja olla nuiva, kukapa ei? ...väsyttää, ärsyttää, liian vähän unta, sataa, sataa ja taas sataa ja on pimeää, lokakuu on alkanut nimensä veroisena ja täällä on todella tullut vettä; päivin ja öin ja liki tauotta monta monituista päivää peräjälkeen milli tolkulla ja ennätyksetkin jo rikottu paikallisesti moneen kertaan! Toisin eilinen varhaisaamu oli poikkeus sääntöön, nimittäin sain otettua jopa pari kuvaa, aamun valkenemisesta, tosin poutainen hetki ei kovin pitkälle aamua kestänyt, vaan tutuksi jo käynyt lotina alkoi jälleen uudestaan. Tänäänkin oli päivällä aurinkoista, mutta iltapäivällä sitten alkoikin jo pilvistyä.


Vaikka sade kuuluu aika varmasti syksyyn, niin kieltämättä nyt alkaisi jo riittää...vaikka kuinka yrittää pinnistellä positiivisena optimistina kaatosateisesta aamusta seuraavaan, katkeamattomana ketjuna samanmoisia päiviä toisensa perään ja päälle kaiken valon murunkin syövä pimeys, päivä ei valkene, vaan velloo harmaassa mössössä koko vuorokauden. Voi kumpa muistaisin ensi vuonna ottaa lomaa loka-marraskuussa, olen ja tulen olemaan varmasti sen tarpeessa nyt ja myös ensi vuonna tähän aikaan vuodesta.


Onneksi on perjantai ja oli jopa edes osittain sateetonta siis tänään päivällä,  sunnuntaiksikin on lupailtu parempaa säätä,  jospas sitä pääsisi kuivana vähän ulkoilemaan. Viikonloppu tulee kyllä tällaisen viikon jälkeen todella tarpeeseen.Tämä sama säätyyppi ilmeisesti leijuu Suomen yllä tulevallakin viikolla, joka sitten taitaa myös olla märän puoleinen. Jos ja mitä ilmeisemmin kun ensi viikollakaan ei tule vesisateessa ulkoiltua, niin pitäiskö haastaa itseään ja yrittää opetella neulomaan jotakin...taitavat työkaverini ovat ottaneet Suomi 100 haasteesta kopin ja neuloneet kauniita pienen pieniä nuttuja ja peittoja, joita sattumalta pääsin vähän ihastelemaan...olisi niin kiva oppia neulomaan itsekin.


Kuten sanottu, vettä on tullut ja moottoritietä on jouduttu suojaamaan palokunnan ja sotilaiden toimesta hiekkasäkein, jotta Turuntie ei joudu tulvan takia poikki, iso alue golfkentästä on jäänyt myös veden alle ja maa ei enää yksinkertaisesti ime enempää, nyt alkaisi jo siis sateet riittää!!


Täytyy toivoa, että viikonlopun aikana tosiaan osuu myös sateettomia hetkiä, jotta pääsisi  vielä vähän ihastelemaan syksyistä luontoa. Mietin tänään töissä, että ompas ihana nähdä  edes pieni pala sinistä taivasta ja aurinkoa edes kerran viikon aikana.

Rentouttavaa ja mukavaa viikonloppua!!





1 kommentti:

  1. Wau, miten upeita kuvia. Et varmasti ole ainoa, jota ketuttaa tuo jatkuva sade. Tosin, en muista milloin olisin ollut niin kiitollinen ja onnellinen auringosta kuin tänä syksynä niinä muutamana hetkenä, kun sade on lakannut ja aurinko paistanut. Kuten tänään. Tosin, kyllä sitä vettäkin tuli ;)
    Mukavaa viikonloppua ja toivotaan niitä pouta kelejä <3

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos