Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Auttamisen halu ja ilon tuottaminen

Tänään olen ollut puuhakas työpäivän jälkeen...kuten useimmat meistä  ovat, tein pikaisesti ruuan ja laitoin pullataikinan nousemaan. Mietin jo eilen, että tänään taidan leipoa ja yllätyin, kun luin jostakin, että tänään onkin korvapuustipäivä:) Aika hyvä ajoitus! Lämpimät korvapuustit ja vastaleivotun pullan tuoksu kodissa, on kyllä arjen pieni ilo ja kyllähän pullat liinan alta häviävät aika vilkkaasti.



Aika pienellä vaivalla saa tuotettua vähän iloa ja aikaakaan ei mene kovin kauaa, mielekäs puuhastelu heti työpäivän jälkeen ei tunnu ikävältä velvollisuudelta-vaan oikeastaan kivalta. Ja sitten voikin loppu illan käyttää johonkin muuhun mielekkääseen tai olla tekemättä yhtään mitään. Oletteko te leipureita tai kokkailijoita? On monia tapoja ilahduttaa muita, jokainen tykkää siitä kun hemmotellaan, tai joku on tehnyt puolestasi jotakin, eikös vaan? On myös kiva tuottaa iloa muille, siitä saa myös hyvän mielen itse. Pyyteetön auttaminen, toisen huomioiminen pienelläkin eleellä voi olla hyvin merkityksellistä. Arjessa on monia hetkiä jolloin voisi hyvin huomioida läheisiään tuollaisilla pienen pienillä jutuilla.


Vapaaehtoistyö on hyvä esimerkki tällaisesta pyyteettömästä auttamisesta, eri järjestöt ja mm.seurakunnat kouluttavat ja järjestävät tällaista toimintaa. Jos kokee, että on ylimääräistä aikaa ja halua auttamiseen,  kannattaa tutkia miten voisi hakeutua mukaan tällaiseen toimintaan. On monia tapoja osallistua erilaisiin projekteihin yksin tai yhdessä ja vaikkapa kaveriporukka voi ideoida ihan itsekin jollekin valitsemalleen kohteelle jonkun projektin jossa pääsee auttamaan kyseistä kohdetta.


Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa!







2 kommenttia:

  1. Toisten auttamisesta saa kyllä paljon itselleenkin <3 Super herkullisen näköisiä puusteja! Mukavaa syksyä Sinulle!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos