Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

maanantai 4. syyskuuta 2017

Merelle

Tänään oli kiireinen työpäivä, kuten toki aavistelinkin, sillä muutama päivä poissa toimistolta saa aikaan sen , että edeltävä/t työpäivät tuppaavat olemaan melkoisen kiireisiä. Työmatkalle lähtö on huomenna jo varhain, bussimme kohti Turun satamaa starttaa työpaikaltamme siis aamutuimaan...pääsemme merelle:) ja toki myös maihinkin. Edessä on siis kokoustamista kolme päivää,  yhdessäoloa  ja toivottavasti vähän kuvaamistakin.



Ensi yön unet jäävät pakostakin normaalia lyhemmiksi, onneksi minä olen aamuvirkku ja pärjään suhteellisen lyhyehköillä yöunillakin. Joitakuita "rassaa" aikaiset herätykset, pitkät päivät ja lyhyeksi jäävät unet. Minusta on mukavaa lähteä pikku reissuun, mukavaa vastapainoa melkoisen hektisiin toimistotyöpäiviin. Moni joka joutuu matkustamaan työnsä vuoksi paljon, ei pidä pidemmän päälle matkustamisesta, odottelusta ja hotelliöistä, toki on niitäkin, jotka eivät matkatyötään vaihtaisi toimistolla istumiseenkaan mistään hinnasta. Joudutko sinä matkustelemaan työsi vuoksi säännöllisesti tai edes joskus, suuntautuvatko työmatkasi kotimaahan, vai teetkö ulkomaan reissuja, miten koet matkustelun työsi puitteissa?



Kokouspäiväni tulevat olemaan pitkähköjä ja en yhtään tiedä ehdinkö päivittämään kuulumisia reissusta, mutta reissukuulumisia ja toivottavasti kuviakin tupsahtaa eetteriin sitten viimeistään perjantaina.Tuuli on tällä hetkellä melko kova ja puuskittainen?? Olen ollut melkoisen kovassa talvimyrskyssä pari vuotta sitten merellä ja se ei ollut kaikkein mukavin kokemukseni, sentakia toivoisinkin, että tuo tuuli tyyntyisi huomiseksi.




Mukavaa alkanutta viikkoa!!


1 kommentti:

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos