Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

maanantai 11. syyskuuta 2017

Meikin voima

Kävimme työpaikkamme lounastauolla kollegoiden kanssa mielenkiintoisen keskustelun ehostamisesta. Monet naiset ehostavat tavalla tai toisella itseään. Meillä tuli juttua siitä, että voisiko kuvitella tulevansa töihin ilman ehostusta, käyvänsä lähikaupassa tai menevänsä vaikkapa ostoskeskukseen? Arvatkaapa millaisia vastauksia tuli?...meitä oli kovin erilaisia naisia tuon lounaspöydän ääressä aiheesta keskustelemassa. Moni kertoi, että esimerkiksi ilman hiusten laittoa ei kotoa voisi lähteä, tai ettei tulisi töihin ilman mitään meikkiä!! Aika yllättävää, vai oliko sittenkään?


Meikkaatko itse, laitatko joka ikisenä työaamuna hiuksiasi? Entäpä viikonloppuisin, lomilla tai vapaapäivisin? Usein kuulee sanottavan, että luonnonkaunis nainen on kaunein, tai ettei "maalipytty" viehätä. Miksi me naiset sitten käytämme aikaa ja rahaa melkoisen paljon ehostamiseen ja samoin kampaamoihin, kauneushoitoloihin tai ripsi -ja kynsistudioihin? Teemmekö ihan oikeasti tuon kaiken vain omaksi iloksemme? Vai onko kysymys kuitenkin pohjimmiltaan siitä, että näytämme muiden mielestä huolitelluilta, viehättäviltä, itsestään huolta pitäviltä?


Jo aikojen alusta naiset ovat laittautuneet ja käyttäneet myös tuoksuja, ilmiö ei siis ole vain meidän nykysiskojen tapa. Milloin itse muistat alkaneesi meikata tai vaikkapa värjätä hiuksiasi tai käyttämään kynsilakkaa? Itse taisin alkaa varsinaisen meikkaamisen yläasteikäisenä ja kyllä se tapa on jatkunut ihan näihin päiviin saakka. Itse voin aivan hyvin käydä lähikaupassa meikkaamattomana, lomallakin voi helposti mennä useita päiviä ettei tule meikattua. Mutta kyllä minä töihin meikkaan päivittäin. Kosmetiikkaa käytän, tekokynsiä-tai ripsiä minulla ei ole.


Tänä päivänä yhä nuoremmat tytöt aloittavat kosmetiikan käytön ja ulkonäkönsä korjailemisen kosmetiikan avulla, mainostajat ovat ymmärtänert, että nuorillakin on halua ja rahaa kosmetiikkaan, mainonta luo mielikuvia millaisilta meidän tulisi näyttää, vai tulisiko? Onko jotenkin outo, ellei ehosta itseään tai laittaudu edes vähän?


Tunnemmeko itsemme itsevarmemmiksi kun olemme laittautuneeet, verrattuna siihen, ettemme olisi sitä tehneet? Olemmeko laittautuneina esimerkiksi työelämässä itsevarmempia, luommeko itsestämme ammattimaisemman kuvan, olemmeko meikkeinemme vain pelkkä kuori, pakenemmeko totuutta itsestämme ehostuksen taakse?


Mielenkiintoisia ajatuksia herättävä kysymys meikin voimasta,  eikö? Miten itse suhtaudut meikkaamiseen ja millaisia ajatuksia se sinulle tuo mieleen?


6 kommenttia:

  1. Mä en meikkaa muutakuin Baby Lipsiä laitan huuliin. Teen sen verran "likaista työtä" (leipomo), että siellä ei tarvi eikä kannatakaan hienostella, enkä kyllä muulloinkaan jaksa meikata.

    VastaaPoista
  2. Aivan varmasti työympäristöllä tosiaankin on merkitystä myös siihen ehostaako töihin vaiko ei.

    VastaaPoista
  3. Minä meikkaan aina, kun lähden kotoa. Peitevärillä naama tasaisen väriseksi ja mustat silmänaluset piiloon. Ripsiväriä ja huulipunaa. Paitsi viime viikonloppuna Helsingissä, kun olin unohtanut meikit kotiin. En kuollut:). En siis kaipaa olla meikatun näköinen, mutta ilman meikkiä näytän tosi väsyneeltä. Mutta hiuksille en osaa tehdä mitään. Pidän ne siksi yleensä ponnarilla tai suttunutturalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni tosiaankin kokee itsensä meikkaamattomana sairaan näköiseksi.Mikä on suttunuttura;)...voi olla että teen sellaisen itsekin usein, nimittäin kietaisen hiukset huolimattomasti ylös kiinni, ponnari on minullakin usein.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen aihe tämä.

    Tykkään meikkaamisesta, se on samaan aikaan taidetta ja leikkiä. Toisaalta olen myös laiska ja kova sähläämään, joten pidän mielelläni meikkaamattomia päiviä viikon varrella, riippuen päivän suunnitelmista.

    Mulla on todella vaaleat kulmat ja ripset ja AINA mustat silmänaluset, joten ilman meikkiä näytän kalpealta ja sairaalta. Olen tottunut siihen, mutta useimmissa tilanteissa vaan tuntuu, että jotenkin KUULUU näyttää tietynlaiselta. Kyllä ympäristön paine vaikuttaa aika paljon.

    En halua muuttaa ulkonäköäni millään sellaisella, mitä ei voi pestä pois. Tiedän, että kulmien tatuoimisella, tekoripsillä yms. näyttäisin "kauniimmalta", mutta jos sille tielle lähtee, se ei pääty koskaan. Aina löytyy jotain, jota pitäisi muka korjata.

    T: Krista
    http://vuorellakasvavapuu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Aihe tosiaankin pistää miettimään tätä meikkaamista.Ja toki tähän liittyy myös kosmetiikan eettisyys...eläinkokeiden avulla testaamiset yms.Kiva, että aihe kiinnosti:)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos