Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Se on sitten ohi!!

Leppoisaa sunnuntaita...minä,  joka tavallisesti olen aamuvirkku,  olen nyt kahtena aamuna peräkkäin herännyt koko lomani myöhäisimmin:) Tietääkö sisäinen kelloni, että huomenna näin ei tule käymään, tietääkö se, että kello pärähtää huomenna; maanantai aamulla iloisesti soimaan 05:30!?? Ihanaa kuitenkin,  että 5 viikon lomani on tehnyt tehtäväsä ja kroppanikin sen tietää.


Voin ihan rehellisesti todeta, että loma on ollut kiva, onnistunut ja rentouttava, kuten toivottavasti ihan jokaisella meistä, joka on kesälomasta saanut nauttia. Jokainen joka palaa töihin lomalta, oli sitten  ollut lomalla viikon, pari, kuukauden  tai pidenpään varmasti voi myös todeta, että olisihan tuota vielä vaikka jatkanutkin. Mutta aika moni meistä myös jotenkin "kaipaa" tavalla tai toisella rytmiä, säännönmukaisuutta, aikatauluja...tietyssä määrin:) ja kun ne ensimmäiset syyssateet, tuuliset, pimeät ja loskaiset päivät iskevät vasten kasvoja, voi ja pitääkin kaivaa ne ihanan suloiset lomamuistot mieleensä ja taas  saa voimia jaksaa arkeaan:)


Loma on asia,  jota hartaasti odotetaan ja siihen saattaa usein jopa kohdistua odotuksia, toiveita ja unelmia, mutta joka myös helposti unohtuu jo viikossa tai parissa, kun töihin on palannut. Usein kuuleekin sanottavan kun työtahti syksyisin on lomien jälkeen melkoisen kova, että ihan kun en lomalla olisi ollutkaan; tää on taas niin tätä!! Miksi niin moni kokee arjen tylsäksi, velvollisuuksia täynnä olevaksi möröksi? Paljon puhutaan siitä, miten ihmisten pitäisi oppia nauttimaa  myös siitä ihan tavallisesta arjestaankin, eikä suotta... sillä sitä arkeahan elämä suurimmaksi osaksi useimmilla kuitenkin on:)


Älä siis sinä ole se,  joka lomilta palattuasi luot työyhteisöösi heti sitä negatiivista energiaa ja asenetta omalla käytökselläsi toteamalla: Ihan kamalaa, väsyttää, en jaksa..., vaan toivota työkavereillesi iloiset huomenet ja kysele heidän lomakuulumisensa ja kerro heille ne omasikin, juokaa kiireettä aamukahvit ja siitä se arki alkaa taas rullata mukavasti...muista oma asenne ratkaisee, voit ihan itse vaikuttaa siihen millainen on oma ensimmäinen aamusi lomien jälkeen ja millaisen teet siitä työkavereillesi!


Lempeän leppoisaa sunnuntaita♡

2 kommenttia:

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos