Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

lauantai 5. elokuuta 2017

Mitä voikaan löytää metsästä??

Se olisi sitten elokuun ensimmäinen viikonloppu käsillä ja loma alkaa olla melkoisen lopussa...olo on rentoutunut ja fiilis hyvä, aurinko paistaa ja olen juuri nauttinut itsekeräämistäni mustikoista tekemääni mustikkapiirakkaa päiväkahvin kyytipoikana ja löytänyt kesän ekat kanttarellit metsästä, poimiessani aamulla piirakkaan mustikoita. Poikkesin aamulla pikaisesti myös kirpparilla, joka on kesätauon jälkeen ensimmäistä viikkoa avoinna, mitään löytöjä en tälläkertaa tehnyt.


Kesän ensimmäinen mustikkapiirakka maistuu aina!


Näitä herkkuja löytyi myös metsästä, kannattaa käydä poimimassa pois:)


Kanttarelleja täytyy käydä etsiskelemässä vielä lisää,  samoin mustikoitakin  ja toivoisin löytäväni myös vadelmia. Onneksi mustikat ovat tänä vuonna taas isoja, sillä pieniä en nouki, en myöskään poimi poimurilla, kerään käsin suoraan roskattomat marjat, jotka voi suoraan pakastaa. Moni ostaa marjat torilta tai marketista,  minä tykkään liikkua luonnossa ja lapsuudessani totuin jo poimimaan vanhempieni kanssa marjoja, joten tapa/tottumus poimintaan juontaa jo lapsuudessa opittuun tapaan. 


Tuntuu, että ampiaisia ja perhosia on näkynyt nyt viimeaikoina enemmän kuin koko kesänä tähän asti.



Äitini mehusti mehumaijalla viinimarjoja, mökillä oli kasvi-ja perunamaa, josta satoa säilöttiin talven varalle ja mökkimatkoilla poikettiin vielä usein viikonlopun jälkeen poimimaan mustikoita ja puolukoita kotimatkalla kaupunkiin. Poimitteko te marjoja tai sieniä, tai säilöttekö? Nykyään tuntuu, että kovin harva enää poimii itse, moni ei jaksa, pysty, viitsi itse poimia tai sitten ei vain viihdy metsässä. Metsiin jää vuosittain valtavat määrät marjoja ja sieniä poimimatta. Metsästä voi löytää superfoodit pakkaseen talven varalle, kunhan viitsit nähdä hieman vaivaa:)



Mukavaa viikonlopun jatkoa!




2 kommenttia:

  1. Me pääsimme tänä vuonna helpolla. Mummo on kerännyt viime vuonna niin paljon mustikkaa ja ostanut peshteralaisilta poimijoilta lisää, joten saamme hakea mustikat hänen pakkasestaan, kunhan kotiin keritään:). Voin siis käydä metsässä ihan vain tunnelmoimassa, jos haluan.

    VastaaPoista
  2. Metsä on ihana paikka , vaan liikkua ilman, että pitisi poimia mitään:) Ihanaa, että saatte anopiltasi marjat ja hienoa, että hän on vielä keräämiensä lisäksi ostanutkin marjoja.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos