Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

torstai 17. elokuuta 2017

Kun ei ole virtaa

Eilen olin niin "uuvahtanut", etten saanut töiden jälkeen edes postausta aikaiseksi, sensijaan otin päikkärit, kyllä!! Kuten epäilinkin, arkirytmiin paluu vie oman aikansa ja jos yöunet jäävät toistuvasti lyhyehköiksi, niin on turvauduttava pikku päikkäreihin ja taas jaksaa:) Tiedän, että toisille ne sopivat ja joku toinen taas menettää niiden seurauksena yöunensa, aivan kuten illalla kahvin juonnin seurauksena.


Kävin eilen apteekissa ostamassa Biotiinia, joka tuntuukin olevan kovasti suosiossa, sillä monet kärsivät lohkeilevista  ja hauraista kynsistä, sekä huonokuntoisista hiuksista ja biotiinista pitäisikin löytyä apua juurikin noihin pulmiin. Itse pidän kesäisin taukoa myös ravintolisien ja vitamiinien syönnistä ja syksyn tullen taas aloitan niiden nauttimisen. Käytättekö lisäravinteita tai vitamiineja ja jos käytätte, niin mitä ja miksi? Periaatteessahan riittävät määrät vitamiineja ja hivenaineita tulisi saada monipuolisesta ja terveellisestä ruokavaliosta, mutta miksi sitten popsimme kaikkea mahdollista vielä lisää purkeista tablettien tai jauheiden muodossa?


Luulen, että tänä päivänä lähes jokainen meistä syö ainakin jotakin purkin kautta. Saadakseen esimerkiksi kaamosaikaan lisää virtaa,  pimeä vuodenaikamme syö jaksamista, raskaus, kunto-ja laihdutuskuurit,  sekä yksipuolinen ravinto saattavat olla myös syitä sille, miksi tulee aloittaneeksi erilaisten vitamiinien ja lisäravinteiden käytön. Erilaiset oireet kropassa, jaksamisessa, muistissa tai ihossa saattavat myös olla syitä jonka takia on päättänyt kokeilla jotakin valmistetta. Luontaistuote kauppojen, markettien ja apteekkien valikoimista löytyy tänä päivänä kelpo arsenaali yhtä ja toista tuotetta, joilla kerrotaan olevan suotuisia vaikutuksia hyvinvointiimme.


Näiden tuotteiden suosio on kova ja bisneksenä kyseiset tuotteet lienevät melkoisen hyviä tuotoltaan. Ihmiset käyttävät kyseisiin tuotteisiin kuukausittain melkoiset määrät rahaa voidakseen paremmin ja jaksaakseen hektistä elämäänsä ja saadakseen lisää virtaa. Aikamoinen paradoksi, että syksyllä levättyään kesälomilla luulisi olevan intoa, energiaa ja jaksamista yllin kyllin, mutta kun syyssateet ja pimenevät illat koittavat, meistä monia alkaa vaivata syysväsymys ja tunne ettei virtaa kertakaikkiaan ole enää työpäivän jälkeen yhtään mihinkään. Vaikka se liikkeelle lähteminen tuntuu usein ihan ylitsepääsemättömän vaikealta, niin se kannattaa; pieni kävely tai liikunta aktiviteetti muutaman kerran viikossa voi olla se, jonka avulla syksyäkin jaksaa paremmin.


Monet ovat saaneet apua syksyynsä myös kirkasvalolampusta, sekin lienee ihan kokeilemisen arvoinen, jos mikään määrä untakaan ei saa oloa virkeäksi ja tuntuu ettei virtaa kertakaikkiaan vaan ole.


Reipasta ja energistä torstai-Iltaa! 

5 kommenttia:

  1. Nättejä kuvia, etenkin tuo ensimmäinen! :) Itsekin tuppaan syömään vitamiineja purkista, mutta ennen kaikkea siksi, että makeutetut imeskeltävät/pureskeltavat vitamiinipillerit ovat ihan hyvää lääkettä makeanhimoon. :D

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva huomata uusiakin lukijoita blogissa, tervetuloa mukaan:)

      Poista
  2. Joskus aina haksahdan johonkin, mutta oikeasti en taida edes uskoa, että mistään lisäravinteista olisi oikeasti merkittävää hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin nyt mielenkiinnolla seuraan miten tuo biotiini vaikuttaa tai vaikuttaako?

      Poista
  3. Kivoja kuvia!! Itse syön purkista ainoastaan b-vitamiinia kesäaikaa lukuunottamatta. Itsellä syksyaika ehkä aavistuksen tuo harmaata fiilistä, mutta vain aivan vähän, sillä rakastan syksyä siitä huolimatta valtavasti! Ne kaikki värit, sumu, viileys... Aivan mahtavaa, että on taas syksy<3

    keroilua.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani, jätä toki myös kommenttisi, kiitos