Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Isosaari retkikohteena

Tänään olin retkellä Isosaaressa...
Liput kannattaa ostaa etukäteen netistä, sillä kauniilla säällä laivat ovat tupaten täynnä, etkä välttämättä mahdu mukaan, jos havittelet ostavasi lippun vasta laiturilta.


Isosaari avattiin yleisölle lauantaina 10.6.2017.
Saari on yli 100 vuotta vanha linnakesaari reilun puolen tunnin laivamatkan päässä Helsingin Kauppatorilta. Isosaari on yksi Helsingin seudun uloimmista saarista ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde. Nähtävyydet ja luonto ovat ainutlaatuisia. Saari on lähellä kaupunkia, mutta vapaa kaupungin äänistä.
Saarella on hyvät palvelut kuten ravintola Upseerikerho isolla rantaterassilla, kaksi hiekkauimarantaa, kolme saunaa, piknik-paikkoja, laajat nurmialueet, hyvät tiet, selkeät opasteet ja opastuspalvelut sekä Suomen vaativin par-3 golfkenttä.
 

Saarelle pääsee Helsingin Kauppatorilta saaristo kuljetuksen veneellä tunnin välein edestakainen matka maksaa aikuisilta 15 €, matka-aika saareen kestää n. 30-40 minuuttia, halutessaan voi ostaa myös opastetun kierroksen:

Saarella järjestetään opastettuja kierroksia yleisölle joka päivä saaren ollessa auki. Opastetut kierrokset alkavat klo 10.30, 12.30 ja 14.30 Upseerikerhon edestä. Liput suositellaan ostettavaksi etukäteen lippukaupasta. Opastetuille kierroksille mahtuu vain rajattu määrä ihmisiä. Lippuja voi ostaa myös Upseerikerholta ja laivalta.
Opastetut kierroksen hinta on 14 euroa aikuisilta ja 7 euroa lapsilta (7-16 v.) sekä perheeltä (2 aikuista ja 3 lasta) 42 euroa. Kierrokset kestävät noin 1,5 tuntia. Kierroksen aikana kävellään noin 2 kilometrin matka ja katsellaan saaren päänähtävyyksiä oppaan avatessa saaren mielenkiintoista historiaa. Opastettu kierros on erinomainen keino saada kaikki irti vierailusta Helsingin mielenkiintoisimmassa ulkosaariston kohteessa!

Poistuessasi laivasta saat alueen kartan,  jonka avulla voit kierrellä saarta oman kiinnostuksesi mukaan, saarelta löytyy yleiset wc:t,  sekä kahvila/ruokapaikkoja, mutta siellä on myös grillejä( hiili sekä kaasu) joita saa vapaasti käyttää. Omien eväiden syönti käy hyvin,  joko luonnon helmassa tai piknik/grilli alueen pöytien ääressä.


Alueen tiet ovat hyväkuntoisia ja saarella näkyikin paljlon lapsiperheitä rattaiden kanssa, myös koirat ovat tervetulleita saarelle, mutta ne on pidettävä kytkettyinä:) Saarella tulee käveltyä helposti useampi kilometri.Mikäli historia ja tai luonnossa liikkuminen ja ulkoilu kiinnostaa on saari varmasti vierailun arvoinen  retkikohde.




Ihan kaikkialle saarella ei pääse,  mutta ne alueet on selkeästi merkitty.



Olisiko tässä sinun unelmiesi mökkisaari? 


Usein käy niin,  että kaikki mikä on liian lähellä jää kokematta.Itse olin Isosaaren retkellä ihan yksin, mietin toki,  että onko hölmöä lähteä sinne yksinään, mutta onneksi en jäänyt asiaa sen kummemmin miettkmään, vaan  päätin lähteä  matkaan, koska halusin tutustua paikkaan. Jos perheen jäsenet lomailevat toisaalla ja ystävillä on muuta menoa,  ei kannata jättää lähtemättä.

Koska Isosaari on ollut sotilas käytössä löytyy saarelta kasematteja, jotka ovat olleet sot.miehistön tm.suoja linnakkeessa tai sota-aluksessa, sekä merivalvonta-asema.







Voisi ehkä ajatella, että sotilas käytössä ollut alue ei olisi kovin kiinnostava, mutta yllätyin hieman miten paljon kuvausmateriaalia kohde tarjosikaan ja luonto saarella on upeine maisemineen jo pelkästään kokemisen ja vierailun arvoinen.


Rouhean kaunista





Ja se kesäisen luonnon kauneus♡





Kesäistä viikonloppua ja käykäähän retkillä!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti