Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Havaintoja viileästä kesästä, sekä Töölönlahti

Eilis aamuisella kävelylenkilläni minut sai erityisen hyvälle tuulelle se, että keväällä aloittamieni lintujen pesimäpuuhien seuraaminen olivat tuottaneet toivotunlaisen ja onnistuneen lopputuloksen! Silkkiuikku pariskunnalla oli jälkikasvua, samoin kanadanhanhilla ja joutsenilla♡Vaikka kävelyreittini on hyvin suosittu ja viime vuoden keväällä aloitettu rannan kunnostustyö juuri pesintäkauden alussa on varmasti jollakin tasolla aiheuttanut linnuille häiriöitä, niin oli todella ilo huomata, että linnut eivät kuitenkaan ole liiemmin ajoittain rannan ja kävelyteiden runsaasta ihmismäärästä, puiden kaadoista, rannan rakennus/korjaustöistä tai edes työkoneiden äänistä häiriintyneet, vaan sopeutuneet muutoksiin loppujen lopuksi ilmeisen hyvin.


Näin me jo polskitaan:)



 Joutsenilla oli kaksi söpöä poikasta ja ne harjoittelivat sukeltamista ja ruuan etsintää emon tarkassa valvonnassa,  välillä aalto heitti pikkuisia melkoisella voimalla, mutta hyvin ne jo suoriutuivat!!


Silkkiuikut pysyttelivät niin kaislikon suojissa, että niistä ei oiken kuvaa saanut, mutta juuri ja juuri tuosta pystyy erottamaan muutaman poikasen♡


Toinen asia johon myös olen tänä kesänä kiinittänyt huomiota, on perhosten ja hyönteisten vähyys...johon tietysti syy löytyy säästä, viileä ja pilvinen säätila ei ole perhosille tai hyönteisille se optimaalisin. Itse olen nähnyt vain muutamia perhosia ja hyönteisiä ja nekin keväällä tai alkukesästä!? Oletko sinä tehnyt joitakin luontoon liittyviä havaintoja tänä kesänä, mitkä selvästi johtuvat viileästä ja epävakaisesta säästä?




Tuli tänään tehtyä pieni kävelylenkki Töölönlahden rantaa pitkin, mutta harmikseni ranta, kävely/pyöräilytiet ja puistoalueet ovat tosi likaisia, rannat on lintujen valtaamat ja isoja kanadanhanhi parvia majailee muiden lintujen kanssa alueella. Muutaman kuvan kuitenkin nappasin alueelta, mutta kauempaa en siellä viihtynyt.






Keskustaan menolleni oli ihan syykin, kävin Rajalan postitalon myymälässä kyselemässä nyt vihdosta viimein kameraani puhdistusta. Rajalan myymälässä on yksi henkilö joka näitä puhdistuksia kameroille tekeen ja kamera pitää jättää liikkeeseen viikon ajaksi, eli tässä kohtaa minulle täysin mahdoton ajatus. En missään tapauksessa pysty kesäaikaan jättämään kameraani viikoksi liikkeeseen, täytyy yrittää taas tyytyä kotikonstein tehtäviin puhdistuksiin.Katselin liikettä muutenkin hetkisen ja huomasin, että siellä oli aika paljon vaihtolaitteita; kameroita ja objektiiveja. Kiertelin myös vähän alennusmyynneissä ja hain patteriprojektiini maalia, jos huomenna on pilvinen, harmaa, viileähkö tai peräti sateinen päivä on minulla maalauspäivä:)




Löytyi sieltä lintujen valtaamasta puistosta jotakin kaunista kuvattavaa kuitenkin.

Mukavaa viikon puoltaväliä!!

1 kommentti:

  1. Itikoiden vähyys ei harmita yhtään. Mutta perhosia saisi kyllä näkyä enemmänkin. Meidän seurana rannassa istui tänään lokkipariskunta. Niin kylki kyljessä auringonlaskua ihaillen, että olipa harmi etten ottanut kameraa mukaan.

    VastaaPoista