Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Ulkoilun huumaa rantamaisemissa

Tänään ulkoilureittini kierteli jälleen merenrantaa, mutta tämän reitin olen kiertänyt viimeksi noin vuosi sitten. Tänään oli huomattavasti viileämpää, kuin eilen, mutta kävely ystävän kanssa keväisissä rantamaisemissa oli hyvä aloitus sunnuntaille. En voi hehkuttaa liiaksi ulkoilun merkitystä, niin paljon siitä saa hyvää mieltä päiväänsä, suosittelen:)


Viileämmästä säästä huolimatta melko moni muukin oli kyllä päättänyt lähteä ulos, on kiva käydä eri paikoissa ja saada linssiinsä aivan uusia kuvauskohteita. Kalastaja oli saanut verkoillaan aimo lahnasaaliin, jonka hän oli jättänyt lokkien iloksi laiturille ja hyvin tuntui saalis niille maistuvankin, säästyivätpä itse tällä kertaa sen hankinnalta.





Merenrannat ovat mielestäni todella kauniita ja mikä parasta; niistä pääsee nauttimaan täysin ilmaiseksi, eikä tarvitse edes venettä päästäkseen ihastelemaan ja kokemaan ne. Espoo tarjoaa toinen toistaan upeampia ulkoilureittejä mm.Rantaraitin meren ääreltä.Rantaraitti on pituudeltaan runsaat 40 kilometriä ja sen varrelta löytyy mitä houkuttelevampia paikkoja.





Usean kävelyreitin varrelta löytyy myös toinen toistaan viehättämpiä kahviloita joihin on mukava istahtaa ulkoilun lomassa. Kesäkuun alkupäivinä aloittavat myös vesibussi-ja laivayhtiöt liikennöintinsä, mikä mahdollistaa veneettömienkin vierailut Espoon ja Helsingin ulkoilusaariin, niissä pääsee kokemaan ainutlaatuista luontoa ja lajistoa. Kannattaa siis varata aikaa piknikille ja hypätä laivaan, tarkemmat reitit, aikataulut ja hinnat löytyvät netistä.



Ulkoilun lomassa ystävättäreni ja minun keskustelu kääntyi kesäkukkiin ja istutuspuuhiin ja kas...löysimme ulkoilun päätteeksi itsemme puutarhamyymälästä! Tarkoituksena oli hakea vain puutarhamultaa kevään/kesän istutuksiin, mutta liikkeessä sattui olemaan kaikista yksivuotisista kukista-30% alennus, mukaan lähti multien lisäksi myös suosikkejani... orvokkiamppeli, pelakuita ja sisäkasveiksi yukkapalmu js traakkipuu...tästä se istuttelu pikku hiljaa pyörähtää käyntiin...




Sunnuntain jatkoja! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti