Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Valokuvaus

No niin, päästään itse asiaan; nimittäin tänään puhutaan valokuvaamisesta. Olin tänään itse valokuvattavana, yleensä olen itse se kuvaaja, mutta tänään siis oli toisin. Meillä oli töihin järjestetty kuvaus hlökunnalle, meillä on ollut tällainen kuvaus sessio aiemminkin, mutta silloin kuvaajana oli toinen henkilö. Noin yleisesti ottaen useimmat kokevat kuvattavana olemisen vähän kiusalliseksi tai ainakin ovat sitä mieltä etteivät koskaan onnistu kuvissa. Harvemmin kukaan ilmoittautuu vapaaehtoiseksi jos pyydetään kuvaan.



Tänään aamusta pitkälle päivään ainakin täällä pääkaupunkiseudulla oli sateisen harmaata ja otinkin säätilan kuvaajamme kanssa puheeksi.Meitä kuvattiin lasitetulla parvekkeella ja kuvaaja sanoi harmaan päivän sopivan hlökuvaukseen kyseisessä paikassa erinomaisesti. Hän kertoi, että kirkas auringonpaiste tai luonnonvalon ja kelmeän loisteputkivalon sekoitus ei ole hyvä vaihtoehto, eikä liioin useasta eri valolähteestä tuleva loisteputkivalo.


Kuvat otettin seisaaltaan ja kuvaaja antoi muutaman ohjeen käsien asennoista, sekä kasvojen kohdistamisesta kameraan, keskustelimme myös silmälasien heijastuksista kuvissa. Tunnelma oli nuorehkon miespuolisen kuvaajan kanssa rento ja luonteva. Hän kuvasi ehkä hieman yläviistosti kuvattavaan nähden, sillä hän seisoi itse kuvatessaan matalalla pöydällä kameroineen. En tiedä kuinka monta kuvaa hänen käyttämänsä kamera otti sekunnissa, mutta nopea se oli, itse kuvaus oli ohitse hetkessä. Itse näin yhden kuvista poistuessani kuvauksesta ja täytyy sanoa, että enpä ole parempaa kuvaa itsestäni tainnut koskaan nähdä!!


Ammattilaisen kalusto ja ammattikuvaaja ovat kyllä loistava tae onnistuneille ja korkelaatuisille kuville. Kuvaajamme kertoi, että hänellä ei ole tapana "parannella" kuvia, sillä silloin kohde ei hänestä enää ole alkuperäinen. Hän kertoi toisinaan  vain hieman pehmentävänsä kuvaa, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan?? Nyt jälkikäteen vähän harmittaa etten kysellyt häneltä enemmän kalustosta, sekä kuvienkäsittelystä, olisi ollut mielenkiintoista saada ammattikuvaajan vinkkejä.



Odotan kyllä suurella jännityksellä kaikkia kuvia jotka minusta otettiin ja olenko yhtä tyytyväinen kaikkiin kuviin, kuin siihen jonka näin heti kuvauksen jälkeen? Nyt lähden itse kuvaamaan omenapuun kukkia, toivottavasti niitä nyt löytyy, eikä ala satamaan.

1 kommentti:

  1. Tollanen kurssi olis kätevä. Mä ainakin tarvitsisin paljon vinkkejä ja ohjeita. Oon vähän hätäinen kuvauksen kanssa.

    VastaaPoista