Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

On sitten ilmoja pidellyt!

Tänään (kin) on saanut useammasta blogista lukea takatalvesta, niin  moni on tänään tuskaillut aamulla sitä, että lunta on satanut ihan kunnolla monin paikoin, ihan siis monia senttejä,  mikä on myös pysynyt maassa ja monilla on kuitenkin jo vaihdettuna myös kesärenkaat autoon, että sellaista kevättä!! Mietin, että käyköhän tässä taas niin, kuin joinakin vuosina aiemminkin, että luonto ryöpsähtää muutamassa päivässä kukoistukseen ja kevättä ei oikeastaan ehdi edes tulla, vaan siirrytään suoraan kesään??


Ei se minua kyllä yhtään haittaisi,  tervetuloa vaan kesä tai kevät lämpöineen, minulle kelpaisi kyllä. Osa kesävaatteista on haettu varastosta ja niitä oli kiva jo hypistellä ja vähän haaveilla niiden käyttämisestäkin jo. Millään ei enää malttaisi odottaa, että jo lämpenisi, vaikka tälläinen sää meillä hyvin tyypillistä näin keväisin onkin ja säätilojen melko rajutkin vaihtelut.


Meitä viherpeukaloita tämä myös riepoo...olisi jo niin  mukava päästä laittamaan kädet multaan ja ostella ulos kesäkukkia...loin jälleen työmatkalla kasvihuoneeseen bussin ikkunasta haikeita katseita. ?.orvokit jo selkeästi huutelivat minua sieltä ostoksille;) Onnellisia, he joilla sattuu olemaan lasitettu parveke tai viherhuone minne voi jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa viedä ns. kesäkukkia.


Termisen kevään eteneminen  on pysähtynyt ja osa muuttolinnuista on kääntynyt kesken muuttomatkansa takaisin ja osa lajeista ei ehkä edes saavu! Jos toivoa saa, niin minusta tulevan kesän sopisi sitten tästä kalseasta keväästä hyvityksenä kestää pitkälle syyskuulle.


Huomennahan onkin jo torstai, toivoa täynnä...no sitä keväistä lämpöä kovasti toivoisin jo♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti