Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Elämää ja reseptejä

Olen useamman kerran törmännyt hidasta elämää sivuston puhutteleviin, ihaniin ja ajattelemisen aihetta antaviin mietelauseisiin. Olen myös muutaman kerran ajatellut ostaa lahjaksi tai itselleni kyseisen sivuston kirjoja tai kortteja. Mutta kun eilen pistäydyin kirjakaupassa, huomioni kiinittyi pöytään johon oli laitettu esille hyvinvointiin, henkisyyteen, terveyteen ja itsensä kehittämiseen liittyvää kirjallisuutta... ja huomasin sieltä heti kirjan; Hyvän elämän reseptit. Nyt joku varmasti miettii, että kirjako sitä(kin) varten tarvitaan, että osasi elää oikein? Juu ei, mutta sieltä kirjasta voi löytää joitakin uusia ajatuksia, vahvistusta omille ajatuksilleen ja pohdinnoilleen.


Millainen sitten on  hyvä elämä, mitä siihen kuuluu? Luulenpa, että meillä jokaisella on omanlaisemme käsitys millainen se hyvä elämä on. Hyvän elämän reseptit kirjasta, löytyy oivalluksia arjen keskelle. Hidasta elämää-sivusto on Suomen suurin henkisen hyvinvoinnin kanava, jossa bloggarit ja asiantuntijat kirjoittavat laajasti hyvinvoinnin teemoista.


Meitä kiinostaa aiheina: Kokonaisvaltainen hyvinvointi,  terveys, liikunta ja ravinto. Luulen, että tähän kirjaan tulee palattua yhä uudestasn ja uudestasn elämän eri vaiheissa ja tiedän nyt jo suosittelevani tätä teosta myös ystävilleni. Minusta tämä olisi myös loistava lahjakirja. Tulen varmasti tulevissa postauksissani myös kertomaan tästä kirjasta lisää,  kunhan nyt ehdin  tutustua siihen itsekin vähän lisää.

Tämä sunnuntai valkenikin sitten taas vaihteeksi talvisena, meillä täällä pääkaupunkiseudulla lunta alkoi sataa jo eilen illalla ja sitä lienee tullut pitkin yötäkin, koska valkea lumipeite peittää maan. Mikä tietysti ilahdutti heti siinä määrin, että uloshan sitä oli lähdettävä ja kamera mukaan. Kovin kirkasta ei ollut, eikä aurinkokaan ainakaan pilkistellyt pilviseltä taivaalta,  mutta viis siitä, aioin lähteä hieman etäämmälle merenrantaan ottamaan kuvia, sillä olen aikonut tehdä sen jo useampana viikonloppuna ja nyt siihen oli mahdollisuus, niin miksipä ei??


Kyllä luonto tarjoaa talvellakin monenlaista kuvattavaa...


Aamulla ehdin siis käydä kuvaamassa jo tuossa lähimetsässä. Luonnossa on kiva liikkua ja mikä piristääkään paremminkin kuin kunnon ulkoilu...olin lähdössä tosiaankin sinne merenrantaan kuvailemaan, katsotaan nyt tuleeko lähtemisestäni yhtään mitään, kun aloin pizzan teko puuhiinkin vielä tässä ennen lähtöäni ja pyykkivuorikin tuli jo selätettyä, mutta voihan sitä hämärässäkin kuvailla;) tarkistin auringon laskuajan varmuuden vuoksi kuitenkin, ettei pimeys yllätä sitten ihan tyystin meikäläistä, minulle kun tuppaa tuo ajantaju vähän karkaamaan kun olen kuvailemassa!


Sunnuntai on hyvä pizzapäivä!!


No niin, takana on reilu 10 kilometriä ja melkoisesti uutta kuvamateriaaliakin, ei minua se pimeä yllättämään päässyt,  mutta jonkinlainen lumipyry kylläkin! Melkoisen harmaalta rannassa näyttikin, meri oli etäämmältä auki ja muutamia merilintuja uiskentelikin jo sulassa vedessä,  rannassa oli paksuja jää lohkareita ja irronneita jäänpaloja.




Säästä huolimatta rannalle oli "eksynyt" muitakin ulkoilijoita, kuin minä...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti