Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Lomien jälkeen paluu arkeen

No niin, joululomien jälkeen on oltu  ensimmäinen päivä tänään töissä ja arkihan alkaa lempeästi nelipäiväisellä viikolla,  kun perjantaiksi osuu loppiainen ja täten tulee pitkä viikonloppu, jota ilmeisesti saakin viettää lumisessa ja melko kireässä pakkassäässä  jos nuo ennustukset nyt pitävät paikkaansa.



Kuten lupailin vielä tulee kuvia Tallinnan uuden vuoden reissustani näihin postauksiin. Jokainen  Tallinnan kävijä on varmasti kiinittänyt huomiota kauniiseen arkkitehtuuriin, hienosti entisöityihin kohteisiin ja kivoihin somistuksiin siellä. Eilisessä postauksessani kerroinkin käyneeni Kalevin ihanassa 1800-luvulta peräisin olevassa kahvilassa, tässä muutama kuva sieltä myös ihasteltavaksenne.


Aika hyvä tarjonta, vai mitä mieltä olette?


Tykästyin kovasti myös näihin tiskillä olleisiin kauniisiin säilytys lasipurnukoihin, jotka niinikään henkivät paikan vanhaa kaunista tunnelmaa.


Jos joulu ei olisi jo ehtinyt mennä ohi,  olisi minulla ollut luultavasti iso kassillinen iki-ihania joulukuusen koristeita kotiintuomisinani Tallinnan joulutorilta nimittäin löytyi koju missä myytiin virossa valmistettuja aivan  ihania koristeita, myyjätär rouva kertoi, että Viimsissä on kyseisten koristeiden outlet-myymälä.



Uuteenvuoteen liittyy monilla tinan valaminen ja uudenvuoden lupausten tekeminen. Jos olisin viettänyt uutta vuotta kotosalla, olisi itsellänikin tinan valaminen ollut mitä luultavimmin kyllä ohjelmassa. Uuden vuoden  lupauksia en ole tehnyt rikottaviksi:) Toki olen päättänyt yrittää olla säästäväisempi,  kiinittää huomiota terveellisiin  elämäntapoihin,  liikkua yms, yms..niinhän meistä useimmat varmasti ja hyvä niin, mutta kaikkea tuota voi tehdä ilman niitä kiveen hakattuja lupauksiakin, vaikka ei lupauksissa minusta toki mitään pahaa ole, päinvastoin!


Naistenlehdet pursuavat juuri nyt, mitä uskomattomampia ohjeita
painonpudotukseen ja elämäntapa vinkkejä sisäisen tasapainon saavuttamiseksi ja toinen sesonki kaikelle tuolle, sekä bikinikunnon saavuttamiseksi on sitten hyvissä ajoin ennen kesälomakauden alkua:) Eli terveelliset, liikunnalliset vinkit haltuun ja arki pyörähtää tarmoa puhkuen käyntiin !!

2 kommenttia:

  1. Tonne pitäis päästä, oli niin ihania valkoisia kuusen koristeita. Niitä haaveilen ens jouluksi :)

    VastaaPoista
  2. Suosittelen koristeet olivat aivan ihania!

    VastaaPoista