Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Pikkujouluviikon käynnistys

Näin sitä sitten vaan hiljalleen aloitellaan joulun odotusta,  eilen avattiin  Helsingissä Aleksanterinkadun joulukatu ja seuraavalla viikolla avataankin  sitten Tuomaan markkinat Senaatintorilla, sekä Naisten joulumessut Wanhassa satamassa
Katajanokalla ja myös lukuisia joulumyyjäisiä. Joulun odotushan alkaa adventista ja monet sytyttävät silloin myös jouluvalonsa;  kyntteliköt ja jouluvalot ulos. Minulla on tapana ripustaa ulko-oveen puupalikoista tehty joulukranssi, jossa on ledvalot, se tuo pimeisiin iltoihin kivaa tunnelmallista valoa ja toivottaa tulijat mukavasti ovella tervetulleiksi.


Onko teillä jotakin pikkujoulutraditioita? Minun  lapsuudenkodissani ei juotu joulun alla glögiä, mutta minä olen ottanut tavaksi sitä nautiskella ja tarjoilla, joulukalenteri ja ne jouluvalot kuuluvat myös adventtiaikaan, sekä kynttilöiden polttaminen. Lapsuuden pikkujoulut vietimme aina maalla, mökillämme ja muistan kuinka meillä oli pikkujoulukuusi; ihan vaan  pienen, pieni pöydällä ja miten sitten koristelimme sen, kiva muisto lapsuudesta, jota äitini kanssa tässä vähän  aikaa sitten juuri muistelimme;)


On kiva pitää kiinni muistoista ja vaalia niitä, silloin kun omat lapset olivat pieniä joulupukille lahjatoivelistan kirjoittaminen oli myös yksi asia joka tehtiin aina hyvissä ajoin ennen joulua, tontuille lista jätettiin sitten terassille kynttilälyhtyyn mistä se sitten mystisesti lähti yön aikana tontun mukaan;)

Tänään on kyllä ollut tähän astisista marraskuun päivistä se ankein, aamulla heräsi kaatosateeseen ja ulkona oli pilkkopimeää, toivoin itseni jonnekkin todella kauas, mutta ei auttanut, sinne kaatosateeseen ja pimeään oli vaan lähdettävä kohti bussipysäkkiä ja työpaikkaa!

Miten sitä lunta ja pikkupakkasta taas kaipaakaan;)


1 kommentti: