Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

On sitten säitä pidellyt!

Nyt on sitten loskaa nilkkoihin saakka, on se mielenkiintoista täällä etelä-Suomessa kun koskaan ei ole sellaista tylsää tasapaksua säätilaa, vaan yhdessä hetkessä voi keli muuttua ääripäästä toiseen! Vaikka tämä oli odotettavissa, niin silti ei oikein nappaa tällainen, kostea, ankean harmaa ja ällö säätila.



Kun joulu alkaa lähestyä, alkaa haaveet valkeasta joulusta kuitenkin  myös nostaa päätään. Vaikka on sitä nähty kuvia pukista vesisuksilla, ajamassa nurmikkoa tai loikoilemassa rantatuolillakin, jouluja nurmi vihreänä, eikä tietoakaan lumesta, vaan vesisade lotisten, kyllä ! sellaisiakin jouluja on nähty. Olen itsekin valkean joulun kannalla, mikäli vietän joulua kotimaassa, asia erikseen jos olisin päättänyt viettää sitä lämpimässä rantatuolissa lojuen;)



Kumma juttu, miten sää aina ja ikuisesti jaksaa meitä puhuttaa! Milloin seurataan sammakkomiehen ennustuksia, milloin Poudan Pekkaa ja toisinaan taas ihan vaan tarkistellaan vallitsevaa säätilaa ikkunasta, pohditaan kahviöytäkeskusteluissa tai uskalletaan sen tiimoilta vaikka keskusteluun ventovieraan kanssa.



Toisaalta on aivan turha pilata päiväänsä murehtimalla jotakin mihin ei voi vaikuttaa ja oikein pukeutumalla voi säässä kuin säässäkin  selviytyä!

1 kommentti:

  1. Mä tykkään neljästä vuodenajasta, kiva kun on vaihtelua. Kivoja kuvakulmia oot ottanut.

    VastaaPoista