Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

lauantai 19. marraskuuta 2016

Mittarissa plusasteita

Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla edellis -ja viimeviikon lumista muistuttavat enää ankean harmaat ja likaiset pienen, pienet lumikasat siellä täällä, muutoin nurmikko viheriö ja plussalla ollaan yli viisi astetta! Tänä aamuna pilvet liikkuivat todella nopeasti, paljastaen silloin tällöin palan kauniin vaaleansinistä taivasta ja aamuruskoa. Sellainen aamu siis sään puolesta täälläpäin.



Lauantai aamut ovat kyllä säätilasta riippumatta ihania, kun ne saa/voi aloitella ihan rauhassa. Minä olen aamuvirkku ja normaalisti herään jo aikaisin, tykkään kun on hiljaista ja saan puuhastella yksinäni. Jos viikonlopulle ei ole suunitelmia, aamut ovat ihan parasta aikaa pohtia miten päivänsä haluaisi käyttää.
Tuntuu, että joulu on jo mielessä, nimittäin pohdin äsken jo, että olisi kiva pistäytyä jonakin viikonloppuna joulumyyjäisissä, adventista ne sitten jo alkavat, viime vuonna tuli käytyä Tukholman vanhan kaupungin joulumarkkinoilla.



Olen haaveillut pääseväni joskus jonnekin kauemmaksikin joulumarkkinoille, vaikkapa Keski-Euroopaan, kovasti niitä matkatoimistot mainostavatkin, vaan eipä ole vielä tullut muualla pistäydyttyä kuin tosiaan Tukholmassa ja Tallinnassa, pidän markkinoiden tunnelmasta, vaikka välillä ihmismäärät vähän jopa pistävät harmittamaankin,  niin suosittuja ne ovat ja tuntuu ettei ruuhkassa ole juuri joulumielelle sijaa, kun ihmiset tungeksivat kojujen luona toinen toisiaan tönien.


Pikkujouluna on kiva alkaa jo vähän fiilistelemään tulevaa,  sytytellä lyhtyjä, ulkovalosarjoja, lämmittää glögiä ja käydä vaikkapa vähän kaupungilla aistimassa tunnelmaa, katsella joulukadun vilskettä tai jouluikkunoita, jos vielä sattuisi niin hyvin, että maassa olisi lunta olisi aika helppo päästä tunnelmaan, aatokset tulevassa...




Mukavaa viikonlopun jatkoa!



1 kommentti:

  1. Mä tykkään kans joulumarkkinoista. Tosin en ole paljon niissä käynyt.

    VastaaPoista