Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Ja niin saapui talvi

Eilen se sitten todella tapahtui, illan aikana lunta tuli muutamassa tunnissa melkoisen paljon! Ihan pakko oli pyryssää tehdä pieni lenkki, jotta sai napattua muutamia kuvia;) Pohdin eilen illalla, että jos pyryttäminen jatkuu aamuun asti, niin aamulla on "lumikaaos", vaikka aurauskalusto tekisi tekisi töitä koko yön.

Tämän talven ensimmäinen lumienkeli☆


Puhdas lumipeite on todella kaunis!



Ja kylläpä sitä lunta olikin  aamuun mennessä pyryttänyt melkoisesti-talvi tuli rysäyksellä, tosin tämähän oli ennustettu ja tällä kertaa ennustus myös toteutui!


Linnuille riittää onneksi syötävää vielä runsaasti!


Luonto on huippu kaunis lumivaipassaan, jos ei ole tullut eilen pyryssä ulkoiltua, kannattaa käydä vaikka pienen pienellä kävelyllä nautiskelemassa,  on taatusti sen väärtti! Usein näin runsas lumen tulo saa liikenteen sekaisin, mutta ainakin täällä julkinen bussiliikenne kulki minun työmatkareitilläni ihan aikataulussa, tosin minä myöhästyin normaalisti käyttämästäni bussista, ja täysin omasta syystäni,  kun jäin kuvailemaan pihapiiriin, vaikka olisi pitänyt rientää jo bussille;) hyvin ehdin seuraavallakin kuitenkin töihin!


Hauskat "Havusormet"


Mukavaa talvi- iltaa☆☆

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti