Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Syyskuinen lauantai

Mikä ihana viikonlopun aamu... minä joka olen normaalisti hereillä jo aikaisin huomasin herätessäni, että kello oli jo melkein yhdeksän! Aikomuksenani oli lähteä ulkoilemaan heti aamusta.Taivas oli pilvinen, mutta ei näyttänyt kuitenkaan siltä, että alkaisi sataa. Päätin lähteä kuvaamaan rannalle syksyisiä tunnelmia. Siellä vierähtikin sitten reilut pari tuntia kuvaillessa.






Merellä näkyi paljon optimistijollia, oli selvästi kilpailu meneillään, kilpailijoiden lisäksi näkyi muutamia purje-ja moottoriveneitä. Rannalla oli lisäkseni jokunen pyöräilijä, kävelijöitä sekä lenkkeilijöitä, melko vähän ihmisiä viikonloppu aamuna, liekö pilvinen aamupäivä verottanut ulkoilijoiden määrä? Ilma oli kuitenkin juuri sopiva ulkoiluun;  Ei kylmä, ei sateinen, eikä tuullut, viihdyin oikein hyvin ja kuvasin paljon.





Rantavedessä oli useamman variksen ryhmä juoma ja ruokailupuuhissa, linnut olivat melko kesyjä ja päästivät kuvaamaan ihan lähietäisyydelle, vielä näkyi rantahietikolla myös västäräkkejä,  luulisi, että hyönteissyöjät olisivat lähteneet jo muuttomatkalle, mutta ei näköjään vielä!


 Minua syksyssä viehättää aivan erityisesti syksyn väri-ilotulitus, luonto ihan räjähtää upeisiin ruskan sävyihin. Joitakin vuosia sitten muistan, että oli todella kaunis ruska täällä etelässäkin.











Onko teillä joitakin ruokia tai leivonnaisia joita teette aina syksyisin? Minä pidän kaalilaatikosta, mutta muu perhe ei niin paljon, joten sitä tulee sitten tehtyä hyvin harvoin, tänään tein lasagnea ja omena-kaurapaistosta, joka on myös yksi syksyisin tekemistäni jälkkäreistä.







Tänään illan hämärtyessä sytytän syysillan ratoksi tuikun ja nautin, toivottavasti teilläkin on ollut mukava lauantai, toivotaan huomiseksikin sateetonta päivää, että pääsee ulkoilemaan!





1 kommentti: