Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

torstai 8. syyskuuta 2016

Järjellä vai tunteella?

Kuulutko sinä järjellä asioihin suhtautuviin  vai oletko tunneihminen, joka toimii tunteiden vallassa? En tiedä onko välttämättä aina niin, että ihmiset kuuluvat auttamattomasti jompaan kumpaan ryhmään...varmastikin toimimme toisiaan jomman kumman tunteen vallassa ja taas toisinaan toisen. Kun ihminen ihastuu, rakastuu ja tai hullaantuu on kyse ehkäpä enemmän tunnepuolen asiasta, mutta jonkin ajan kuluttua järki astuu kenties kuvioon ja alkaa miettiä asioita järjen kautta.


Onko aina sitten pakko ajatella järkevästi, eikö voisi vain heittäytyä ja katsoa kuinka käy? Tunneihmisen mielestä voi aivan hyvin, kun järki-ihminen pohtii ja miettii kannattaako, onkohan tässä nyt mitään järkeä? Joskus kannattaa poistua tutuista ja turvallisista kaavoistaan ja lähteä omalta mukavuusalueeltaan. On ihmisiä jotka ovat tehneet kaikki tärkeät päätöksensä järkipohjalta ja myös niitä,  jotka ovat antautuneet tunteen vietäviksi. Usein isot asiat halutaan tehdä mahdollisimman oikein ja siinä voisi olla hyvä ottaa mukaan ripaus järkeä ja hyppysellinen tunnetta. 

Kyllähän jotkut kertovat esim.ostaneensa kodin sillä perusteella, että heti sisään astuessaan tai pihaan ajaessa tuntui, että tässä se nyt on tai kohdastessaan uuden ihmisen on kolahtanut heti niin kovaa, että siitä  ensi hetkestä lähtien on oltu yhdessä!


Puhutaan myös tunneälystä, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan? Joillakuilla sanotaan kuitenkin olevan sitä. Toisten taas sanotaan olevan järkityyppejä. Kumpaan kastiin itsesi miellät? Millaisissa asioissa teet päätökset täysin tunteella ja milloin taas kuuntelet järjen ääntä?



Tässä pohdittavaa torstai iltaan!

1 kommentti: