Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Erityisen mukava tapaaminen

Meillä kaikilla on varmasti ystäviä, kavereita ja tuttuja...ja heillä kaikilla on tärkeä sija tavalla tai toisella elämässämme, näin minulla ainakin on.
On ystäviä lapsuudesta, nuoruudesta ja aikuisiällä solmittuja ystävyyssuhteita. Saattaa olla myös harrastusten kautta syntyneitä kaverisuhteita ja on työkaverit. Joidenkin kanssa ollaan tekemisissä lähes päivittäin, viikottain tai silloin tällöin, joidenkin kanssa voi mennä pidempiäkin aikoja, ettei tavata tai olla yhteyksissä, mutta se ei haittaa, kun taas tavataan jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin;)



Minulla oli tänään erityisen mukava tapaaminen, joka "kruunasi" tämän syksyn alun ja perjantain, joka muutenkin on kiva päivä! Tapasin pitkästä aikaa nuoruuden ystäväni. Vuosien varrella on pidetty yhteyttä satunnaisen epäsäännöllisesti,  mutta kaikki nämä vuodet on kuitenkin pidetty yhteyttä ja nyt aivan yllättäen tuli tilaisuus tavata! Tapaamisemme kuitenkin melkein peruuntui aikataulujen takia, mutta tämän tapaamisen oli tarkoitettu onnistuvan ja niin me tapasimme, ystävyys on yksi iso lahja ihmiselle, älkää unohtako sitä milloinkaan!





Ystävysten välinen yhteys on ihan huikeata, yhteys löytyy vaivatta ja keskusteltavaa riittää ja jos ei aina löydy,  voidaan ja saadaan olla hiljaakin, on yhteiset muistot joihin on kiva palata ja tapaamisista kertyy taas lisää muistoja. Ystävyyttä ei turhaan hehkuteta, kyllä ystävyyssuhteet ovat hurjan tärkeitä, olen kaikista rakkaista ystävistäni suunnattoman  onnellinen ja kiitollinen. Onnekseni tänään siis sain kokea tänään erityisen mukavan tapaamisen, kiitos ystävä , oli niiiiiin mukavaa tavata!

Mukavaa viikonloppua, jos mahdollista niin viettäkää aikaa ystävienne kanssa tai olkaa heihin muuten yhteydessä.


1 kommentti: