Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

tiistai 30. elokuuta 2016

Harrastuttaako?

Onko teillä sellainen olo kesän jälkeen, että pitäisi aloittaa joku harrastus, saada syksyyn jotakin piristystä, ja tekee mieli puuhastella jotakin töiden jälkeen, muutakin kuin kotitöitä tai rojahtaa sohvalle katselemaan telkkaa? Mutta se aloittaminen antaa odotuttaa...jotkut ovat yksilölajien toiset taas ryhmälajien kannattajia. Mitä sitten ryhtyisi harrastamaan? ...siinä onkin miettimistä. Liikunnan puolella on valtavasti tarjontaa, ja suositut ja uutuudet keräävät nopeasti ilmoittautumispäivinä ryhmät täyteen. Kädentaidot ovat myös suosittuja ryhmiä ja myös kielet kiinostavat.




Eikä toki ole pakko lähteä kotoa minnekään harrastamaan, on paljon erilaista harrastamiseen liittyvää mitä voi tehdä aivan hyvin kotona: Käsityöt, nikkarointi, puutarhanhoito, maalaaminen, jumppaaminen, askartelu, ompeleminen, ruuanlaitto, leipominen ja vaikka kuinka paljon muuta puuhaa mitä voi aivan hyvin tehdä kotioloissakin eikä  tarvitse maksaa esim. Kuntosali tai ryhmäliikuntatunneista, tai kurssista, kannattaa siis myös miettiä missä ja miten harrastaa. Ryhmästä toki saa usein potkua omaankin harrastamiseensa tai jos vaikka käy harrastamassa ystävän kanssa, ei viitsi tuottaa toiselle pettymystä ettei lähtisi mukaan, eikö vaan?



Monilla on useampiakin harrastuksia ja se sopii joillekin erinomaisesti, itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että esim.lapsilla on ihan hyvä, jos on joku harrastus, mutta mielestäni suhteellisen pieni ala luokila oleva lapsi ei tarvitse harrastusta jossa on 5-6 kertaa viikossa harjoitukset ja usein vielä turnauksia viikonloppuisin, mutta tämäkin on toki yksilön ja perheen oma päätös, jokainen varmasti osaa arvioida millainen määrä harrastamista sopii minkäkin ikäiselle lapselle. Harrastamisen pitäisi kuitenkin olla aina vapaaehtoista, eikä vanhempien omien toteutumattomien unelmien siirtämistä lapsen kannettavaksi tai oman egon korostamista lapsen kautta. Surullista nyky yhteiskunnassa on myös se, että kaikilla ei ole mahdollisuutta harrastaa, vaikka kuinka haluaisi, harrastukset ja varusteet maksavat, jotkut niistä satoja jopa tuhansia euroja vuosi tasolla.



Olisi kiva kuulla millaisia harrastuksia teillä on tai millaisia ajatuksia harrastukset teissä herättävät, oletteko harrastaneet jotakin useita vuosia, vai oletteko innostuneet joskus jostakin ja lopettaneet alkuinnostuksenne jälkeen ja kohta taas aloittaneet jotakin muuta? Ja oletteko aina innoissanne lähtemään vaikkapa lenkille tai salille, jos vaikkapa on ollut väsyttävä tai huono päivä, mistä saatte intoa lähteä harrastamaan? Oletteko saaneet maksullisissa harrastuksissa mielestänne rahoillenne vastinetta, mitä mieltä olette välineiden hinnoista, entä milainen on hyvä ohjaaja?




Mukavia harrastushetkiä!!

1 kommentti:

  1. Mä harrastan vesijumppaa, käsitöitä joiden takia ei tartte onneksi lähteä kotoa pois.

    VastaaPoista