Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kesäpäivän viettoa

Tänään on ollut kesäpäivä; lämmin, aurinkoinen ja ihana...nyt näyttää pilviä kerääntyvän jo taivaalle ja ilma on nihkeä, ukkosta ja vettäkin tähän päivään saattaa vielä mahtua? Toivottavasti teillä on ollut tänään aikaa olla ulkona ja nauttia tästä ihanasta päivästä. Minä join aamukahvit auringossa istuskellen, loikoilin muutenkin auringossa kirjaa lueskellen. Pitää muistaa, että kun nauttii auringosta on myös käytettävä aurinkovoidetta ja suojattava ihoaan ja jos oleilee kauemmin paahteesa kannattaa käyttää myös jotakin päässä. Juominen on tietysti myös tärkeää. Auringon vaaroista ei turhaan varoitella!



Taisin jo joku päivä postauksessani mainitakkin, että mansikoiden säilöntäaika alkaa olla kohta, itse keitän hilloa ja pakastan viipaloituna mansikoita talven varalle. Tänään kävin myös metsässä ja mustikat ovat kypsyneet, poimin piirakkaan tai sinänsä vaikkapa rahkan kanssa syötäväksi kesän ensimmäiset mustikat, olen siinä mielessä aika onnekas, että terassilta vaan metsään ja siitä poimimaan sitten vaan;)



Netissä ja lehdissä on toinen toistaan mielenkiintoisempia säilöntäohjeita, tänään mm.osui silmiini mansikkahillo ohje, jossa oli mausteena minttua, viime vuonna laitoin hillooni ripauksen appelsiinin kuorta. Pitäisiköhän sitä heti huomenna hakea ne mansikat ja ryhtyä hillon keittoon?
Toisaalta...ellei sada, voisin jatkaa mattojen pesu projektianikin...onneksi maanantaina on virallisesti ensimmäinen lomapäiväni ja voin tehdä ihan mitä huvittaa tai olla tekemättä yhtikäs mitään, ihana vapaus valita pullasta ne rusinat:)



Niinhän se taitaa olla, että kyllä loma on ihmisen parasta aikaa!!

Tuntuu aika hassulta ajatella, että voin todellakin seuraavat ruhtinaallisrt viisi viikkoa, rytmittää päiväni täysin ilman pakollisia aikatauluja ja herätyskellon pirinää, voin valvoa ja lukea vaikka pikkutunneille asti yöllä kirjaa, kun ei tarvitse miettiä, että niin ja niin monen tunnin päästä kello jo soi ja on noustava ja lähdettävä töihin. Aamulla voin nukkua niin pitkään kuin huvittaa, tosin minähän olen aamuvirkku ja päivä on melkein pilalla, jos heräisin myöhään, rakastan rauhallisia kiireettömiä kesäaamuja.




Hyvää viikonlopun jatkoa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti