Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Löhö lauantai

Tänään piti käydä ulkoilemassa ja ottaa paljon uusia kuvia, mutta jotenkin tämä lauantai tuntui valuvan jonnekkin, eikä tämä nainen ole ulkoillut, eikä kuvannut, kuvan kuvaa?! Sain sentään aamulla pestyä ikkunat ulkoa ja ennen pilvien kertymistä taivaalle. Joskus vapaapäivä soljuu huomaamatta iltaan, eikä ole tehnyt juuri mitään, vaikka eipä se mitään.



Olen tänään roikkunut luvattoman paljon blogien ja eri nettisivujen parissa...tutkinut lomatarjontaa, lukenut mielenkiintoisia postauksia, sekä katsonut jopa jalkapalloa? Monelle futis saattaa olla intohimo ja sitä ehkä seuraa aktiivisesti, mutta minä en seuraa aktiivisesti, mutta kun alkaa EM tai MM-kisat minäkin herään ja saatan liimautua ruudun ääreen;) Huomaan, että tälläinen tuulinen ja viileä kesäsää ei oikein innosta minua, muuta kuin löhöilemään; lueskelemaan, katselemaan telkkaa ja kuuntelemaan musiikkia.



Ylläolevat kuvat on otettu Harakan saaresta muutama viikko sitten, kun kävin siellä retkellä.

Huomenna menen ulkoilemaan ja kamera lähtee mukaan, katsotaan sitten millaisia kuvia tulee?

Kivaa lauantai iltaa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti