Harrastelija valokuvaajan valokuvaus aiheinen blogi, jossa jaan kuviani ja bloggailen muistakin minua innostavista asioista.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kesäjuttuja

Yksi perinteinen omaan kesääni kuuluva asia on mattojen pesu, ja ihan perinteisesti juuriharjalla ja mäntysuovalla...kun sitten laittaa vastapestyt puhtaat matot lattialle koko kotiin leviää ihana puhtaiden mattojen tuoksu. Olen tänä vuonna jopa hieman etuajassa tämän puuhani kanssa, koska usein loman alussa on ollut tämän homman vuoro. Tänään onkin ollut juuri sopiva keli mattopyykille, tosi lämmintä ja pieni tuuli, jotta matot kuivuvat hyvin ulkona narulla.



Ja kun kerran aamu aloitettiin työntouhulla, voikin hyvällä omallatunnolla nauttia loppu sunnuntain rennosti, huomenna kutsuukin sitten uusi viikko ja työt, kivan pitkän juhannusviikonlopun jälkeen. Taas on yksi juhannus vietetty. Eilisessä postauksessani olikin juttua valokuvaamisesta ja kerroin muutamasta kuvaamiseen liittyvästä toiveestani, jotka haluaisin tänä kesämä toteuttaa, lomalla sitten on mahdollisuus saada ne kuvat otettua. Viime aikoina on blogit täyttyneet jos jonkinlaisista to do - listoista mitä ihmiset haluaisivat lomilla tehdä. Minä olen roikkunut netissä ja tutkinut matkatoimistojen tarjontaa...jonnekkin takuuvarmasti lämpimään tekisi mieli:)



Onhan näitä kesäpuuhia monenmoisia, joita haluaisi tehdä...mansikoiden säilöntä on myös yksi niistä. Kotimaisia mansikoita on kuulemma jo tarjolla ja hillon keitto taitaa olla edessä. Pakkaseen sain ihanalta työkaveriltani raparperia ja siitä mansikan kanssa tulisi varmasti hyvää hilloa myöskin. Odotan myös mustikoita, niitä haluan pakkaseen ja mustikkapiirakka kuuluu kesään.



Vesi kielellä, kesämielellä!












1 kommentti:

  1. Uusista mansikoista tulee hyvä kakku.
    Mattopyykki on kova urakka. Mutta hyvää jälkeä siitä syntyy ja myös tosi hyvä tuoksu kuten sanoit.
    Itse pesen isot matot painepesurilla ja jotkut pienemmät panen koneeseen.

    VastaaPoista